Pride-viikko jatkuu ja minä kävin Sateenkaarimessussa. Teemana oli Armo.

 

Sateenkaarimessussa ei sanottu ”Me olemme sekalainen seurakunta.” Siellä sanottiin ”Me olemme syntinen seurakunta.” Luterilainen kristillisyys lähtee näkökulmasta ”Me olemme syntisiä. Me synnymme syntisinä. Me teemme syntiä joka päivä, vaikka yrittäisimme parhaamme. Mutta me olemme silti tärkeitä. Jumala armahtaa jokaisen ja rakastaa jokaista.”

 

Kaikki virret, mitä laulettiin, olivat minulle uusia.

 

”Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran,

pyhää ja puhdasta maata.

Katso ja kuuntele hiljaa,

vaikka paljon et ymmärtää saata.

Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran,

Hän itse puhuu ja kuulee,

koskettaa meitä kuin viljaa, sillä Jumalan pelloilla tuulee.”

 

Nimeni tulee heprean kielen sanasta Hannah, joka tarkoittaa armoa. Olenko nimeni veroinen? Muistan kuinka ala-aste-ikäisenä lapsena päätin, että annan anteeksi kaikille kaiken. En muista, mistä idea päätökseen tuli, mutta muistan, että lupasin sen itselleni tietoisesti ja pyhästi. Olenkin pitänyt lupauksen tähän päivään saakka. Mutta vasta aikuisiällä ymmärsin, että ei riitä, että armahtaa koko maailman ympärillä. Tärkeintä on armahtaa itsensä.

 

Armollisuus ei todellakaan ole aina helppoa. Kun on vihainen, kun on häpeissään, kun pelkää, kun inhoaa, kun sieluun ja sydämeen sattuu, silloin ei tee mieli antaa armoa. Ei tee mieli pyytää anteeksi. Ei tee mieli antaa anteeksi. On myös tilanteita, jolloin toinen pyytää anteeksi, mutta jostain syystä sanat ”saat anteeksi” vain takertuvat kurkkuun. Ne eivät tule ulos. Koska juuri sillä hetkellä on liian katkera antamaan anteeksi tai koska sillä hetkellä on niin pahoillaan omasta käytöksestään, että hämmentyy toisen anteeksipyynnöstä.

 

Armoa annetaan Rakkaudesta. Armahtaminen ei ole toisen tekojen ja sanojen sormienläpikatsomista. Se on rauhan antamista ja kantamista. Se on rakastamista. Sanoma toiselle ”Sinä olet ihminen. Sinä toimit niinkuin toimit, koska et osannut sillä hetkellä muuta. Ja minä olen ihminen. Minä toimin tilanteessa niinkuin toimin, koska en juuri silloin osannut muuta. Nyt on nyt. Annetaan eilisen olla eilinen. Minä rakastan sinua.”

 

Koin messussa oivalluksen sanaan ”vaatimaton” liittyen. Joskus on tärkeää vaatia. Vaatia hyvää kohtelua. Muuten tulee tallotuksi. Tänään kuitenkin oivalsin, että vaatimaton on myös synonyymi pyyteettömyydelle. ”Minä en vaadi sinulta mitään. Minä rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet.”

 

Tämä lainaus on ollut jääkaapin ovessani siitä saakka, kun sen Coelhon kirjasta Alef löysin ja tämän minä myös omistan jokaiselle, joka blogiani lukee:

 

”Kyyneleet jotka jouduin vuodattamaan minä annan anteeksi.

Tuskan ja pettymyksen minä annan anteeksi.

Petokset ja valheet minä annan anteeksi.

Herjaukset ja juonet minä annan anteeksi.

Vihan ja vainon minä annan anteeksi.
Iskut jotka haavoittivat minua minä annan anteeksi.

Murskatut unelmat minä annan anteeksi.

Sammuneet toiveet minä annan anteeksi.

Rakkaudettomuuden ja mustasukkaisuuden minä annan anteeksi.

Välinpitämättömyyden ja pahantahtoisuuden minä annan anteeksi.

Oikeudenmukaisuuden nimissä tehdyn epäoikeudenmukaisuuden minä annan anteeksi.

Raivon ja kaltoinkohtelun minä annan anteeksi.

Piittaamattomuuden ja unohduksen minä annan anteeksi.

Maailman kaikkine pahuuksineen minä annan anteeksi.”

 

Kun kaikki on annettu anteeksi, niin uskaltakaa rakastaa! Jotakuta! Oli se sitten koira, lapsi, äiti, kumppani tai vaikka kasvi! 

 

"Laulu rakkaudelle,

tosi koville hemmoille, tytöille

jotka uskaltavat tunnustaa,

kuinka paljon merkitsee, 

kun on joku jota rakastaa."

 

LOVE AND PEACE <3

 

~Armo-Helmi~