Olen pomppinut monon ja polyn välillä samoin kuin lesbon ja bissen välillä.

Törmäsin termiin semilesbo naistenbileissä, se luki pinssissä. En aivan tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta se kuulosti hyvältä - ja minulta.

Pidin itseäni bissenä vuosia, seurustelin miesten kanssa ja oli hauskaa muuten paitsi, että minua ahdisti joka ikinen kerta sitoutua mieheen ja olla suhteessa miehen kanssa. Ja joka ikinen kerta oli tunne, ettei toinen näe sieluun saakka. Aina suhteesta puuttui jotain, mitä arvelin kuuluvan olla, mutta jota en tiennyt, mitä se jotain olisi. Ja joka kerta kun miehen kanssa meni huonosti, kaipasin naisia. Ja itse asiassa kaipasin niitä muutenkin.

Sitten tuli sinkkuus ja polyamorisuus. Totesin olevani polyamorinen bisse. Kun ei sitoudu, niin ei ahdista. Hyvä niin, mutta se oli hyvä vain siihen sakka kunnes ihastuin naiseen. Sitten ei ahdistanutkaan eikä puuttunut sitä määrittelemätöntä jotain eikä tuntunut, ettei toinen näe sieluun saakka. Ei ollut kerrassaan mitään ongelmaa ajatella sitoutuvansa toiseen pitkäksi aikaa. Oikeastaan se kuulosti vain hyvältä.

Peruutin, että en olekaan poly, olen mono. Polyys johtuikin vain ahdistavasta suhteesta, jota pakenin pettämiseen. Pidin itseäni yhä bissenä.

Sitten tuli toinen nainen. Päädyin siihen, etten todellakaan ole poly, olen mono ja erittäin mono olenkin. Ihmettelin myös, että miten ihmeessä olen edes koskaan kuvitellut pystyväni seurustelemaan miesten kanssa. Vaihdoin määritelmän bissestä semilesboksi. Semiksi sen takia, että on minulla ollut paljon hyviä hetkiä miesten kanssakin, minusta ei vain ole seurustelemaan miehen kanssa. Lesbomääritelmään vaikutti myös sekin, että naisen kanssa en ole kaivannut miestä, toisin kuin miehen kanssa olen aina kaivannut naista. Pitemmällä tähtäimellä en osaa sanoa, koska en ole varsinaisesti seurustellut naisen kanssa koskaan. Sen kuitenkin huomasin, että deittailun päättyessä ei tullut olo "Vittuun naiset, mä siirryn takas miehiin!" Tämä siis erona siihen, että miesten kanssa deittailun tai seurustelun päättyessä päätän joka kerta siirtyä naisiin. Naisten kanssa päinvastoin tuli "Vitun kierot monimutkaiset ailahtelevaiset kusipäänaiset, miksi minun pitääkin olla kiinnostunut naisista silti! Miehet olisi niin paljon helpompia, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Prkl! "

Nyt vietän sinkkuelämää. Määrittelyn kanssa on jälleen ongelmia. Olen ollut ja olen edelleenkin ihastunut moneen, mutta vain platonisesti. En todellakaan kaipaa säätöjä elämääni. Pitäisikö kuitenkin määritellä itsensä polyksi, jos kerta polyt voivat ihastua moneen samaan aikaan? Oli se sitten platonista tai ei. Onhan aseksuaaleissakin polyja. Ja koska olen pettänyt kaikkia eksiä, niitä ei tosin ole kuin kolme ja kaikki miehiä, niin voinko luvata toiselle, että olen uskollinen aina ja ikuisesti? Naisen kanssa tuntuu, että kyllä todellakin voin luvata sydämestäni, mutta entä käytäntö? En pelkää sitoutumista ja näen itseni tulevaisuudessa naimisissa naisen kanssa. En kuitenkaan halua luvata toiselle olevani uskollinen, koska en oikeasti tiedä pystynkö siihen. Pystynkö olemaan loppuelämäni ihastumatta, rakastumatta ja himoitsematta toisia? Voin luvata olla etsimättä toisia tahallaan, mutta eikö ihastumiset ja pettämiset tapahdu aina yllättäin ja silloin kun ei odottanut?

Enkä halua myöskään luvata olevani tyttöystävälleni kaikki mitä hän tarvitsee parisuhteelta. Se kuulostaa jotenkin liian suurelta. Olen kausiluontoisesti erakko ja minua ahdistaa ajatus, että toinen siirtää omat tarpeensa sivuun ja odottelee, että minulla kääntyy tuuli. En voi luvata, että tuuli kääntyy. Käytännössä se tarkoittaa, että minun pitää hyväksyä, että tyttöystävälläni on toinen kumppani, mikäli hänestä siltä tuntuu. Toisinaan polysuhde kuulostaa loistavalta ja vapauttavalta, mutta toisinaan taas iskee omistushalu pelkästä ajatuksestakin "Minun nainen, älä koske!" Toisinpäin taas...Minä mielelläni ottaisin mustasukkaisen naisen, jonkun joka on sopivasti omistushaluinen ja jolle olen sopivasti tilivelvollinen menoistani. Olen kai itse niin vapaamielinen, että tarvitsen vastapainoksi vähemmän vapaamielisen ihmisen.

Heilun yhä monon ja polyn välillä sekä bissen ja lesbon välillä. Olen jotain siltä väliltä. Semisti poly ja semisti lesbo. Paljon enemmän sitoutuva kuin suhailija. Rakastun vain naisiin ja katselen sillä silmällä vain naisia ja voin kuvitella vakavaa parisuhdetta vain naisen kanssa, mutta ihastun myös miehiin ja on olemassa miehiä (hyvin harvoja tosin), joista nautin, no sillai. Olisiko joku hyvä ja kertoisi, mihin lokeroon kuulun!?! Ja mitä ihmettä uudelle deitille pitäisi sanoa?! "Kuule kun tämä asia ei ole niin yksinkertainen..."