Sain vihdoin aikaiseksi käytyä polymiitissä, jonne olen jo ehkä vuoden pari aikonut mennä. Tapaaminen oli kahvilassa. "Sennäiköistä" porukkaa ei ollut vaikea löytää. Ei se mitenkään ihmeellinen porukka ollut, joitain transihmisiä ja ihmisiä, joiden voi hyvin kuvitella larppaavan tai pelaavan tietokoneella päivät pitkät ja jokunen hyvin tavallisen näköinen. Yhteensä noin kymmenen ihmistä, joiden joukossa pari ensikertalaista.

Jätin tavarani tuolille ja kävin tiskillä tilaamassa valkosuklaakaakaon kermavaahdolla (ei se ollut niin taivaallinen kuin olin kuvitellut, mutta hyvää kuitenkin). Vieressäni oleva mies kysyi "Täällä pitäisi olla tapaaminen, tiedätkö siitä mitään?" No tiesinhän minä.

"Oikein hauska tutustua!" hän sanoi reippaasti kätellen. Hauskapa hauska. Tämä mies oli komea; treenattu kroppa ja huoliteltu ulkonäkö, juuri sellainen stereotyyppisen komea mies, jolla oli kuuluva ääni ja hyvät käytöstavat. Kuitenkin tähän samaiseen mieheen ärsyynnyin jo puolen tunnin jälkeen ja hän oli myös syy miksi lähdin jo tunnin kuluttua tapaamisesta. Koko miitistä jäi mieleen lähinnä tämä mies. Luultavasti siitä syystä, että hän puhui paljon ja otti "ohjat käsiinsä". Tavallaan aivan ymmärrettävää, hän kertoi harrastavansa teatteria ja ohjaavansa ryhmiä, NLP-ryhmiä, jossa opetellaan keskustelutyyliä, joka ei aiheuta riitoja (päätin siinä samassa, etten varmasti opettele moista tekniikkaa, koskapa hänen puhetyylinsä oli niin teennäinen ja kiukustuin kotona itselleni, kun huomasin lainanneeni kirjastosta NLP-kirjan). Jos ohjaa ryhmiä, rooliin on helppo mennä muissakin ryhmissä. Tiedän sen kokemuksesta, koskapa se on sosionomin (mikä on koulutukseni) tehtävä, ohjata ihmisiä ja ryhmiä. Jokatapauksessa, polymiitistä ei hirveästi jäänyt käteen muuta kuin tämä yksi mies. Hän jotenkin onnistui liittämään sadomasokismin polyamoriaan. "Onko teillä turvasana suhteessa?" (Kaikki olivat hämmentyneitä, miten turvasana liittyy suhteeseen?! Eihän suhteessa ole tarkoitus alistaa ja nöyryyttää toista kunnes ollaan jo toisen sietokyvyn rajoilla! Mutta ehkä hänen suhteissaan?) Oikeastaan hänen suurin osa kysymyksistä perustui vallankäyttöön polysuhteessa. Esimerkiksi mikäli on primääri kumppani ja sekundaari kumppani, niin mikäli tämä ensisijainen kumppani ei pidä toissijaisesta, niin pitääkö toissijaisesta luopua? Onko ensisijaisella kumppanilla veto-oikeus? (hän käytti sanaa veto-oikeus) Saako primääri päättää ketä kumppani tapailee?

(Mun mielipide: Parhaita ystäviä ei tarvitse olla, mutta toimeen pitää tulla.)

 

Näin jälkikäteen ajateltuna, kun tämä mies ei enää ärsytä ("hyvä argumentti!" "saitko nyt vastauksen kysymykseesi?") , kysymykset olivat oikeastaan hyviä. Sadomasokismi kuuluu makuuhuoneeseen, mutta vallankäytöstä on hyvä puhua. Ei pelkästään koskien polysuhteita vaan myös monosuhteita.

 

Vallankäyttöä on monenlaista. Mykkäkoulu on naisilla varmaankin se yleisin. Käytännössähän mykkäkoulua pitävä pakottaa toisenkin osapuolen olemaan hiljaa ja arvailemaan. Turha yrittää puhua asiasta, kun toinen ei vastaanota eikä kerro mitään. Pahimmassa tapauksessa joutuu pelkästään arvailemaan. On tietenkin asioita, jotka ovat niin vaikeita itselle, ettei niistä osaa puhua, ainakaan sillä hetkellä, mutta silloin olisi kilttiä toista kohtaan kertoa, että kyseinen asia on sellainen, jota ei oikein osaa käsitellä tai josta on vaikea puhua.

 

Mököttäminen on aika sama asia kuin mykkäkoulu, mutta ei ihan kuitenkaan. Oma mököttäminen ainakin on yleistä vitutusta, jonka johdosta jokin toisen tekemä typerä pieni asia ärsyttää ja josta itsekin tiedostaa, että kyseessä on aivan turhanpäiväinen riidanaihe ja jonka voi välttää olemalla hiljaa ja odottamalla että olo menee ohi.

 

Epäsuora syyllistäminen on myös vallankäyttöä. Kärjistettynä "Katso nyt minua, kuinka kurja olen! En voi kurjuudelleni mitään! Syyttä suotta tähän suohon olen joutunut! Ethän sinä voi minulle noin tehdä! Yhyy! Sääli, sääli, sääli!" (enkä nyt tarkoita mitään oikeaa sairautta vaan turhanpäiväistä ruinaamista) Tällä syyllistäjä pakottaa toisen tekemään mielensä mukaan eli lopettamaan oman valituksensa ja jäämään hänen luokseen ja antamaan hänelle huomiota.

 

Manipulointia voi käyttää vallankäytön välineenä (manipulointi sanana tarkoittaa montaa muutakin asiaa), niin ettei kumppani edes huomaa, että häneen käytetään valtaa. Kumppani saadaan tekemään, mitä itse haluaa ohjailemalla tätä. Jossain vaiheessa manipuloinnin kohteena ollut henkilö havahtuu olevansa tilanteessa, esim.vailla ystäviä, ilman että tietää, miten oikeastaan tilanteeseen päätyi.

 

Näkyvämpää vallankäyttöä on toisen estäminen, syyttäminen ja kieltäminen (ja nyt puhun siitä, että toiselta kielletään hänelle itselleen tärkeitä asioita ja syyllistetään turhasta).

Syyllistämisestä voin kertoa esimerkin au pair-vuodestani.

Perheen emäntä sai minut itkemään syyttämällä (taas vaihteeksi) minua jostain, minkä (jälleen) olin tehnyt väärin tai huonosti. Hän huusi ja raivosi siitä, että olin käyttänyt peston lounaaseen, vaikka hän oli minua varten, minulle opettaakseni, koska itse olin pyytänyt, että hän opettaa kyseisen ruoan minulle, hän oli kaupassa jonottanut pitkään ja minä olin ollut ajattelematon enkä arvostanut hänen avuliaisuuttaa vaan olin käyttänyt peston lounaaseen. Lopputulos oli, että itkin ja tunsin itseni maan matoseksi ja huonoksi ihmiseksi, kun en tätä hänen avokätisyyttään, jonka hän oli pari päivää sitten luvannut, muistanut. Tuo on tietysti aika ääriesimerkki, mutta yhdestä pestopurkista voi tulla uskomaton riita myös parisuhteessa. Ei tosin ole omassani tullut, onneksi.

 

Asioiden kääntäminen toista vastaan on todella ikävä keino alistaa toista. Esimerkkinä omasta elämästäni, jälleen ihana au pair-aikani, tapaus, jossa minä olin puhunut hänen lankapuhelimellaan tunnin silloin kun hän oli kotona. Puhelu tuli minun laskuuni, koska soitin ulkomaanpuhelukortilla, mutta puhelin sijaitsi olohuoneessa (tai no, alakerta oli pelkkä yksi huone, joka sisälsi sekä eteisen, olkkarin ja keittiön), jossa perheen emäntä halusi työpäivän jälkeen rentoutua ja katsoa televisiota. Minulla oli ollut koko päivä aikaa puhua puhelimessa, mutta ei, minä puhuin silloin kun hän oli kotona ja vieläpä hänen puhelimella!! Vaikka hän on niin avokätinen, että tarjoaa minulle kotinsa, niin miten voin soittaa hänen puhelimellaan?! Minä itkin ja puolustauduin, että hän itse oli sanonut, että saan käyttää puhelinta. Sen sijaan, että hän olisi pyytänyt anteeksi käytöstään, hän pyysi minut illalla huoneeseensa ja kertoi, että oli minun syytäni, että hänelle tuli paha mieli, koska aloin itkeä. Seuraavana päivänä hän osti hyvitykseksi kellon. En ollut iloinen, koska kellonkin saattoi kääntää minua vastaan. Hänhän oli ollut niin hyvä ja antelias ihminen, että oli ostanut minulle kellon ilman että pyysin.

Pointti oli se, että samaa tapahtuu parisuhteissa, joskus noin suuressa mittakaavassa, joskus pienemmässä.

 

Vielä yksi vallankäyttötapa on kaksoisviestintä, joka on aika lailla sama asia kuin asioiden kääntäminen ylösalaisin. Tällöin ihminen moittii kumppaniansa jostain ja kun kumppani tekee asian toisin korjatakseen virheen, niin siitäkin löytyy moittimisen aihetta. Voi myös olla, että ihminen antaa ymmärtää, että kaikki on oikein mainiosti ja hyvin ja kumppani on suorastaan loistoihminen, mutta toisessa hetkessä kumppani tekeekin kaiken väärin. Esimerkiksi niin, että kasvotusten hymyillään ja ehkä halataankin, mutta viesteissä mollataan.

 

Nyt en taida enempää keksiä vallankäyttötapoja. Ehkä niitä vielä on?