Kun puhutaan pahuudesta, monille tulee mieleen keskitysleirit, keskiaikaiset kidutuskammiot, musta magia, saatananpalvonta, raiskaukset ja omassa kulttuurissa epäsopivina pidetyt teot.

 

Julmimmat ja sairaimmat teotkaan eivät ole mielestäni pahinta pahuutta. Ne ovat hirveitä tekoja, eikä ihmistä kuulu kohdella väkivaltaisesti, mutta pahimmista pahin on välinpitämättömyys.

 

 

Välinpitämättömyyden kohde

 

On tehty koe, jossa laitettiin kolmeen ruukkuun kasvamaan kolmea samanlaista kasvia. Kaikilla oli samanlaiset kasvuolosuhteet. Sopivasti vettä ja valoa. Ensimmäiselle kasville puhuttiin joka päivä kauniita ja rakastavia sanoja. Toiselle kasville puhuttiin joka päivä vihaisesti ja ärtyneesti. Kolmas jätettiin huomiotta. Testin tulos oli, että ensimmäinen kasvi kasvoi runsaana, toinen kasvoi hieman huonosti ja kolmas kieppui kuoleman partaalla. Tutkijat olivat odottaneet kasvin numero kaksi kasvavan huonoiten, mutta se olikin kolmonen, kasvi jota ei huomioitu.

 

Koirankoulutuksessa palkitseminen on tehokkain koulutusmenetelmä. Se ei tarkoita kuitenkaan pelkkiä namipaloja. Koirankouluttajan on muistettava, että jos koira kaipaa huomiota, niin myös negatiivinen huomio on huomionantoa.

 

Näin kerran dokumentin kiinalaisesta lastenkodista. Lapset olivat sidottu sänkyihin. He saivat kyllä ruokaa ja vaatteet, mutta he eivät saaneet välittämistä ja huomiota saati hellyyttä ja läheisyyttä. He hakkasivat päätään sängyn seinämiin tai pyörivät paikallaan omissa ulosteissaan. Jokainen oli omassa maailmassaan. Ei yhtä ainutta edes vähän normaalia lasta.

 

Keskosistakin olen nähnyt dokumentin. Keskoset kuolevat ilman kosketusta. Vaikka olosuhteet olisivat täydelliset, ravintoa ja lämpöä saatavilla, niin ilman kosketusta he yksinkertaisesti kuolevat.

 

 

Välinpitämätön ihminen

 

Olin töissä lastenkodissa. Eräs tyttö, noin 12-vuotias, kertoi minulle kuinka hänen isänsä oli hyväksikäyttänyt häntä. Tyttö kertoi tästä aivan kuin olisi puhunut säästä. Ei kyyneliä, ei tunteenpurkauksia, hän mainitsi asian ohimennen, koskapa hänen äitinsä oli tulossa katsomaan häntä ja minä kysyin tuleeko isä myös.

 

Välinpitämättömyys on tavallinen selviytymismekanismi sietämättömässä tilanteessa. Jos isä raiskaa öisin ja aamulla joutuu istumaan hänen kanssaan samassa ruokapöydässä syömässä aamupalaa ja teeskentelemään sekä kotona että koulussa että kaikki on hyvin, ei jää vaihtoehtoja. Persoonallisuus jakautuu. Ihminen ei selviäisi arjesta, jos hän murehtisi aamusta iltaan hyväksikäyttöä.

 

Välinpitämättömyys on tapa paeta vallitsevaa tilannetta ja omia tunteita. Maton alle lakaistut roskat pysyvät kuitenkin maton alla, vaikka ovatkin poissa näkyvistä.

 

 

Jokainen välttelee joskus jotain

 

Montako kertaa olet leikkinyt, ettet näe kerjäläistä?

Montako kertaa olet kiiruhtanut ihmisen ohi, jonka kanssa sinulla on välit selvittämättä?

Montako kertaa olet ollut välittämättä omista tarpeistasi?

 

Olen tietysti itsekin ollut välinpitämätön monestikin. Ei se tunnu mitenkään suurelta ja pahalta. Välinpitämättömyys aiheuttaa minussa halun katsoa toiseen suuntaan. Tulee pieni kaihertava epämukava olo sisälle. Se lähtee helposti ja mukavasti pois, kun kääntää ajatukset muualle. Katsoo toiseen suuntaan. Laittaa musiikkia lujemmalle. Hetkessä sen unohtaa, mutta aina tulee toinen samankaltainen tilanne ja se palaa...pieni nakertava matonen, joka ei kuole millään.

 

 

Hyvä taistelu ja välinpitämättömyys

 

Olen päättänyt, etten enää pakene. En mitään. Mieluummin kuolen tunteisiini kuin turrutan itseni ja leikin sokeaa. Minä välitän, vaikka se sitten tappaisi minut. On tietysti asioita, joille en voi yksin mitään, kuten romanikerjäläiset, mutta vaikken voi asialle yhtään mitään, voin huomata heidät. Hymy vieraalta ihmiseltä vieraassa maassa tuntuu uskomattoman hyvältä ainakin minusta. On myös lukuisa joukko asioita, joita voin muuttaa. Ja unelmat ja rakkaus, niiden puolesta kannattaa taistella.

 

Vasta sitten, kun on tehnyt kaikkensa, oikeasti kaiken, on aika luovuttaa. Eikä sillä ole merkitystä onko hävinnyt vai voittanut. Pääasia on, että tuntee jokaisessa solussaan, että on taistellut viimeiseen hengenvetoon saakka. Hyvän taistelun käyminen ei ole helppoa. Olen monesti tutissut kauhusta. Melkein lamaantunut, koska tilanne tai tunne on tuntunut mahdottomalta, rima liian korkealta ylittää, mutta sillä ei ole merkitystä. Pelko on vain sanoma ”Et ole tehnyt tätä aiemmin, tässä voi käydä huonosti.”

 

Tapani toimia kuulostaa varmasti hienolta ja rohkealta, mutta siinä on puute: hyvä taistelu toimii vain jos on kuviossa yksin taistelemassa omia sisäisiä pimeyksiään vastaan tai jos kuvion toinen osapuoli on myös valmis hyvään taisteluun.

 

Jos toinen osapuoli pitää sinua ilmana, on aivan sama heilutko miekkasi kanssa vai istutko alas odottamaan ihmettä. Et ole olemassa hänelle. Mitkä ovat jäljelle jäävät vaihtoehdot? Yrittää kerjätä toisen huomiota tuloksetta tai alkaa itsekin välinpitämättömäksi – vaikket itse halunnut niin. Kummin tahansa teetkin, joudut toisen alistamaksi. Se on mielestäni pahoinpitelyä pahimmasta päästä. Se sattuu enemmän kuin haavat ja iskut. Se viiltää syvälle.

 

Näin pahaa jälkeä saa aikaiseksi se pikkuriikkinen epämiellyttävä mitätön matonen, joka on niin helppo ohittaa ja unohtaa.

 

Pyhimyksellä on aiheeseen sopiva biisi:

 

Ja aamulla Julia sai siivet

"Julia on yksin ja haluu ylös maasta lentoon
Eikä pää maas elämäänsä haaskaa
Aamul kouluu ja takas himaa
Näin kylmää oloo ei tarjoo pakastinkaa
Kuka rakastikaa isoo valast tai sikaa
Tai pientä murhapolttajaa kuka rakastais juliaa...

...Kyl maailmal on ironian tajuu
Vaik sydän ei toimi niin julia haluu
Vaa rakastaa enemmän ku mitään muuta
Tuntuu et sen sydän sykkis vaik se ois puuta
Mut nyt se on saanu pitkän aikaa huilaa
Ei oo tullu vastaa ketää joka edes kattois sille
Lokakuun kahestoinen yhä kuivaa
Rakkaus kertyy ja kertyy Julia tarvii kohteen tunteilleen...

...Ainaki isän mielest se ei välitä ees pienest tytöst
Jonka jättäny maailman armoille"