Noniin, olen kyllästynyt. Lopen. Elämässäni puhutaan vain aiheista rakkaus ja rakkaudettomuus, seksi ja seksittömyys sekä oman pään sisäiset kiemurat jotka eivät vuosien kuluessa suinkaan avaudu vaan päinvastoin menevät enemmän solmuun. Ei mitään muutosta. Kuka on pannut ketä, kuka on pettänyt ketä, kuka on ihastunut kehen ja kuinka väärä se kohde taas on, kuka on mokannut ja mitä ja miltä itsestä tuntuu kaiken ihmissuhdehullunmyllyn keskellä jne. En jaksa. Olen päättänyt tutustua taiteeseen tai alkaa kerätä postimerkkejä, ihan mitä vain. Jokatapauksessa maailmassa täytyy olla muitakin puheenaiheita!! Tarvitseeko oikeasti kaivaa pintaa syvemmältä?! Samaa paskaa siellä on kuin ennenkin. Eikä se lähde pois. Muuttaa ehkä muotoaan, mutta eivät ihmiset muutu iän myötä. Samanlaisia kakaroita kuin lapsena pohjimmiltaan. Syvälle juurtuneet toimintamallit, jotka ehkä kymmenen vuoden terapian jälkeen hieman hellittävät. Voi aivan loistavasti hyväksyä sen, että kaikki ovat semmoisia kuin ovat ja samalla myös hyväksyä sen tosiasian, ettei kuitenkaan tule hyväksymään toisia sellaisina kuin he ovat, koska jotkut piirteet nyt vain ärsyttävät ja jotkin piirteet tulevat aina viehättämään, vaikka niistä saakin vain epäsuoraa masokistista nautintoa. Nämä tosiasiat hyväksyneenä ei tarvitse kaivella enää samaa ihmisyyden kuvottavuutta vaan voi hyvillä mielin keskittyä taideteoksiin, värioppiin, musiikkiin, politiikkaan, ihan mihin muuhun vain paitsi rakkauteen, seksiin sekä omaan ja muiden hulluuteen.

Kiitos ja näkemiin. Lähden shoppailemaan. Se on mukavan pinnallista ja tuottaa hetken mielihyvää. Nautin turhamaisuudesta.