Kaveri linkkasi kolumnin, joka mielestäni puhui asiaa:

"Ystäväni kertoi minulle taannoin olleensa ulkona poikaystävänsä kanssa. Hän tilasi viiniä ja mies kokista. Ystäväni oli suuttunut, sillä miehen olisi pitänyt tilata jotain alkoholia hänen seurakseen.

Toinen ystäväni avautui minulle siitä, kuinka hänen miehensä nukahti kerran ennen häntä ja seuraavana aamuna oli sota pystyssä. Tarkemmin ajateltuna jokainen ystäväni avautuu minulle vähän väliä järjettömistä parisuhdetappeluistaan.

Lähipiirissäni on myös pariskunta, jonka kauniimpi osapuoli käyttäytyy aina tavatessamme kuin 5-vuotias prinsessa ja aloittaa viikon mykkäkoulun, jos mies edes puhuu toiselle naishenkilölle.

Mikä ihme saa naiset käyttäytymään parisuhteessa kuin pikkulapset? Luottavatko naiset näin hälyttävän vähän kumppaneihinsa vai eikö vain ole muuta tekemistä?

Myönnän, olen itsekin käyttäytynyt aikoinaan entisessä parisuhteessani kuin sekopää. Laitoin hirveän show’n pystyyn, jos miesparka halusi jokin ilta irrottautua symbioosistamme ja lähteä kavereita tapaamaan. Auta armias jos hän soitti jäävänsä ylitöihin, kotiin tullessa vastassa oli kiukkuinen akka, jonka lepyttelyyn meni ainakin vuorokausi.

Näin jälkikäteen hirvittää edes muistella, mutta eihän siinä parisuhdekuplassa mitään silloin tajunnut. Olen vakuuttunut, että minulta puuttui vähintään puolet aivosoluista, koska eihän kukaan järkevä ihminen käyttäydy niin.

Riidat paisuivat aina kuin pullataikina, ja alkuperäinen aihe jäi nopeasti jalkoihin, kun käsittelyyn otettiin kaikki menneisyyden vääryydet. Lopulta kumpikaan ei tiennyt enää mistä riideltiin, kunhan vain huvin vuoksi huudettiin.

Kaipaammeko me näin epätoivoisesti draamaa elämään, että käymme kumppanin kimppuun ja laitamme koko suhteen vaakalaudalle? Luulisi sitä olevan parempiakin tapoja tuntea olevansa elossa, kuten laskuvarjohyppääminen tai vaikka lumihankeen hyppääminen alasti.
Totta kai toisinaan riitely on normaalia, mutta kun touhu alkaa mennä mielipuoliseksi, on hyvä miettiä, mitä ihmettä siellä korvien välissä oikein laukkaa.

Minun neuvoni naisille on hyvin yksinkertainen: hengittäkää hyvät ihmiset. Ei tämä elämä ole niin vakavaa."
(Kolumni on Metron lukijan kirjoittama.)

 

Näin juuri Naiset!! Ei elämä ole niin hirvittävän vakavaa!! Ei parisuhteetkaan! Eikös suhteen tehtävänä ole tuoda iloa molempien elämään eikä suinkaan olla surkealaatuinen draama!!

Kun vilkaisen peiliin, niin sieltä ei valitettavasti kuvastu nainen, joka on aina toiminut täydellä aivokapasiteetilla. Etenkin parisuhteet ovat tuoneet minusta mitä yllättävämpiä puolia esille... :D Puolia, joille olen ollut uskomattoman sokea itse tilanteessa ja joista jälkikäteen mietin "Mitä vittua mä oikein ajattelin?" Mitä ilmeisimmin aivoissani ajelehti silloin vain kaksi aivosolua, jotka eivät edes vahingossa törmänneet.

Mutta nykyään! Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää koita ymmärtää! :)