Mielestä on paljon johdannaissanoja, kuten mieltää, mielikuva, hyvä mieli, paha mieli tai mielestäni.

 

Mielestä puhutaan usein aivan kuin se olisi jokin ylimääräinen näkymätön osa ihmistä, joka joko on terve tai sairas. Hyvin kuvaavaa on, että yleisesti ottaen vakuutusyhtiöt korvaavat fyysiset sairaudet, mutta ei mielisairauksia. Mielisairautta ei siis lasketa fyysiseksi.

 

Ajattelen mielenterveyden tai -sairauden olevan tapa katsoa maailmaa. Se voi olla millainen vain: positiivinen, negatiivinen, harhainen, mustavalkoinen, värikäs, ehdoton, salliva, pikkutarkka, subjektiivinen, objektiivinen, summittainen, mitä vain.

 

Koska se on tapa ja uskomus "tälläinen on minä ja maailma", sitä voi muuttaa, mikä tosin vaatii sen, että kykenee kyseenalaistamaan oman maailmankatsomuksensa. On tietysti erikoistilanteita, jolloin kyse ei ole pelkästä tavasta katsoa maailmaa vaan pahasti vaurioituneista tai vammautuneista osista aivoissa. Syitä vakavaan vammautumiseen voi olla monia, kuten aivokasvain tai synnynnäinen poikkeavuus. Tässä tekstissä en kuitenkaan perehdy vakaviin vammoihin.

 

Se, että kyseessä mielestäni on tapa katsoa maailmaa, ei tee mielisairauksista aineettomia ja mystisiä vaan uskomukset itsestä ja ympäröivästä maailmasta ovat hyvinkin tiiviisti kytköksissä ruumiiseen ja aivoihin. Yhteyttä fyysisyyteen ei pitäisi vähätellä. Uskomuksia muuttamalla on parannuttu tai lievitetty oireita hyvinkin vaikeista sairauksista. Tätä kutsutaan lume- tai plasebovaikutukseksi, mikä on mielestäni kovin harhaanjohtava termi, koska vaikutus on aitoa eikä lumetta. (Tiedän kyllä, että lume-sanalla viitataan siihen, ettei annetussa lääkkeessä ole vaikuttavaa ainetta.)

Yhteyttä fyysisyyteen ei pitäisi vähätellä myöskään toisinpäin: Tekemällä asioita toisin, voi muuttaa omia uskomuksiaan ja tapaansa katsoa maailmaa. Suosittu tapa tehdä asioita toisin on matkustaa. Merta edemmäs ei tarvitse lähteä kalaan, asioita voi tehdä toisin arjessa, esimerkiksi sen sijaan, että menee bussissa takapenkille istumaan, meneekin etupenkille.

 

Mieli ei myöskään ole yksiselitteisesti sairas tai terve. Niinkuin ei myöskään itsetunto. Jostain syystä vaikuttaa siltä, että ihmiset näkevät itsetunnon joko hyvänä tai huonona ja unohtavat kokonaan, että voi olla erittäin hyvä itsetunto asiassa, missä on kokenut paljon onnistumisia ja näin ollen osaa asian. Samaisella ihmisellä voi kuitenkin olla erittäin huono itsetunto jollain toisella elämänsä osa-alueella. Sellaisella, missä on epäonnistunut moneen kertaan.

 

En näe myöskään järkeä tavoitella itsensä loputonta muokkausta. Aivan kuin olisi valmis malli, millainen on täydellinen mieli ja sellainen sen on oltava, jokaisella. Enemmän olen uteliaan ja hyväksyvän asenteen kannalla. Mikäli itse kokee jonkin asian ongelmalliseksi ja omaa elämää haittaavaksi, niin sitten on kannattavaa pysähtyä miettimään voisiko ja uskaltaisiko toimia totutusta poikkeavalla tavalla. Tietysti, mikäli kuulee monelta suunnalta "sä aina..." on fiksua miettiä onko kavereissa vai itsessä vika.

 

Jokaisessa ihmisessä on paljon synnynnäistä ja temperamenttiin liittyviä asioita, jotka eivät ole mielen häiriöitä vaan luonteenpiirteitä. Vähän kuin käsiala. Kukaan ei osaa kirjoittaa syntyessään, mutta silti jokainen, joka opettelee kirjoittamaan, oppii oman ainutlaatuisen tyylinsä. Jos tämän luonteen käsialan tunnistaa itsessään ja hyväksyy sen, on mukavampi elää itsensä kanssa, vaikka sitten oma käsiala ei olisikaan muodissa omassa kulttuurissa.

 

Sitten ruumiin toimintoihin. Se, että juo, piikittää, oksentaa, ylensyö, ei syö, makaa, urheilee, ylipäänsä tekee jatkuvasti jotain liikaa tai liian vähän ja siten vahingoittaa itseä, on kyllä merkki, että jotain on vialla, mutta niillä itsensä kidutuksilla on myös syynsä. Jotain haavaa ne parantavat. Jotain hyötyä kärsimyksestä saa itselle.

Jokainen ihminen on kolhinut itseään enemmän tai vähemmän elämänsä varrella ja jokaisella on oma tyylinsä nuolla haavoja. Vähemmän haavoilla olevilla eli ns.normaaleilla ihmisillä tavat eivät vain tule samalla tavalla muille ihmisille näkyviin, koska ne ovat pienimuotosempia, mutta eivät olemattomia. Se voi olla vaikkapa jatkuvaa itsensä turruttamista työllä, telkkarilla ja sipseillä.

 

Vaikka mielenhäiriöt ilmenevät monin eri tavoin, uskon kuitenkin ihmisten olevan loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia ja toimivan joko 1) sen takia, että he saavat toiminnastaan itselleen hyvän mielen tai fyysistä nautintoa tai 2) välttääkseen pahan mielen tai fyysisesti epämiellyttävän asian.

Ja jos omaa mieltään haluaa "parantaa", voi yksinkertaisesti ottaa jonkin oman toimintamallin ja tarkastella, mitä se antaa tai mitä sillä välttää. Sen jälkeen toimintamallia voi muokata. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ne pimeimmät sopukat ovat hyvin syvällä ja hyvin rumaa katseltavaa, joten saattaa mennä vuosia pelkästään siihen, että uskaltaa kääntää pään omiin syvyyksiinsä. Eikä välttämättä koskaan uskalla yksin vaan voi tarvita "kädestäkiinnipitäjän".

Mutta voi käydä myös toisinpäin. Kun ensimmäinen solmu aukeaa, muut aukeavat melkein itsestään.