Olen tässä pitempään jo halunnut jatkaa blogin kirjoitusta. Olen ajatellut kirjoittaa narsismista, epärealistisesta minäkuvasta, kylmäkiskoisuudesta ym.ihmissuhteita haittaavista tekijöistä, mutta viikkojen jälkeenkin aiheet ovat yhä puurona päässäni. Siksi päätin kirjoittaa jotain aivan muuta.

 

En analysoi muita vaan avaan tällä kertaa itseäni.

Käyn rumpupiirissä kerran kuussa tai kahdessa. Sanoissa on voimaa, niinpä jaan rumpupiirin avauksen ja lopetuksen. Jaan samalla palan itsestäni sekä palan suomalaisuuden historiaa.

Sanat eivät ole siis itse keksimiäni vaan Johannes Setälän sanojen pohjalta Merelin muokkaamia ja osittain hänen keksimiään. 

 

 

Avaus

 

"Hyvät haltiat, elämänvoimat,
syntyhaltiamme, sieluhaltiamme, voimahaltiamme,
olkaa aina kanssamme.

Terve pohjoinen, terve eteläinen, terve itäinen, terve läntinen
Terve ylinen, ylisen viisaat, valaistuneet
kalevalaiset samaanit, tietäjät, noidat
Terve Otso otavainen, terve hiiden hirvi

Terve alinen,
elämän ja kuoleman virta
sen parantavat, puhdistavat, uudistavat voimat
kipuvuori

Terve tämän todellisuuden haltiat
metsien, vesien, ilman, tuulen, tulen haltiat
Terve Päivä, terve Kuu
terve eläinten emuut

Terve esivanhempien pitkä ketju, aina alkujen alkuun asti
terve Jum
terve rumpujen henget

Terve elämän puu, valon puu, sammon akseli
jonka latvus ulottuu kaikkialle ylisiin
jonka runkoa on tässä todellisuudessa
ja jonka juuret ulottuvat kaikkialle alisiin."

 


Luonnonnostatus

"Luontoani nostattelen, haastattelen haltiata
nouse luontoni lovesta
syntyni syvästä maasta
syntyni syvästä maasta
maasta hauna haltiani"


 


Lopetus

"Kiitos pohjoinen, eteläinen, itäinen, läntinen
kiitos ylinen, ylisen viisaat...
kiitos alinen, elämän ja kuoleman virta...
kiitos tämän todellisuuden haltiat, maan, veden, tulen ja ilman.
kiitos esivanhempien pitkä ketju
rumpujen henget
elämänpuu...
Kiitos omat hyvät haltiamme, syntyhaltiamme, voimahaltiamme,
olkaa aina kanssamme.
Kiitos."


 

 

Lainauksien lisäksi loppuun jotain omaakin:

 

Kaikki sisälläni

 

Sisälläni on kaikki, koko maailma.

Koko maailma maailmankaikkeuksineen

värisävyineen ulottuvuuksineen, sinuineen ja minuineen.

Minä rakastan kaikkea sisälläni

ja kaikki sisälläni rakastaa minua.

Minä huomaan ja kuulen kaiken sisälläni

ja kaikki sisälläni huomaa ja kuulee minut.

Minä annan anteeksi kaiken sisälläni

ja kaikki sisälläni antaa anteeksi minulle.

Minä kiitän kaikkea sisälläni

ja kaikki sisälläni kiittää minua.

Se on kaiku joka vastaa.

Se on yksi joka on kaksi ja kaksi joka on yksi.

 

Kerro sisällesi, mitä sinä haluat,

se kuulee sen, sinä luot sen.