Oletteko panneet merkille, että yhteiskunnassamme on vallalla ristiriitainen elämänohje:

"Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta ota silti virheistäsi opiksi."

 

Usean ihmisen arvomaailmaan kuuluu "Hyväksyn ihmiset juuri sellaisena kuin he ovat."

Monissa (ellei kaikissa) uskonnoissa lause on tuttu "Jumala rakastaa sinua juuri tuollaisena."

Ovella voi olla kyltti "Tule sellaisena kuin olet!"

 

Samaan aikaan, epäsuorasti tai suorasti, osoitetaan virheitä, kohtia, missä on parannettavaa.

Se voi olla mainos "Osta uusi kosteusvoide, näytät hetkessä nuoremmalta ja viehkeämmältä!" = Et näytä hyvältä tuollaisena, sinun pitää muuttua.

Se voi olla koulu "Etkö taaskaan ole tehnyt kotiläksyjä?" = Sinä olet laiska ja se on väärin. Sinun kuuluu olla ahkera, sinun pitää muuttua.

Se voi olla vankila "Sinut on tuomittu viideksi vuodeksi vankilaan." = Toimit virheellisesti, nyt saat kärsiä siitä.

Se voi olla parisuhde "Voi helvetti sun kanssa, sä lupasit siivota! Miks vitussa sulle tarvii joka kerta raivota, ennen ku sä teet yhtään mitään?!"

Se voi olla itsesääli "Taas mä kämmäsin. Inhoon itteeni!"

 

On mahdotonta olla hyvä sellaisena kuin on, jos kuitenkin pitää muuttua toisenlaiseksi kuin on. Ristiriitaa yritetään selitellä abstrakteilla käsitteillä "Siis kyllä sä ihmisenä olet hyvä, emmä sitä tarkota, mutta sun käytös oli vääränlaista."

Mistä lähtien ihmisen käyttäytyminen ei ole kuulunut ihmisyyteen? Ja mikä osa minussa sitten on se "ikuisesti hyvä"? Jos se ei ole mikään konkreettinen, kuten käyttäytyminen, luonne tai ulkonäkö, niin mitä hyötyä minulle on olla hyvä ihmisenä? Riemuitsen kuoleman jälkeen taivaan portilla?

(Minulle btw. "olet hyvä sellaisena kuin olet" tarkoittaa, että uskon "teet varmasti aina parhaasi olosuhteet ja muut tekijät huomioonottaen")

 

 

Kehittäminen ja kehittyminen

 

Yleensä itsensä kehittämistä arvostetaan. Ideana on, että hyväksytään itse juuri sellaisena kuin on, mutta ei kuitenkaan jumahdeta paikalleen, vaan pyritään aina eteenpäin ottamalla opiksi virheistä. Usein kannustetaan uusien asioiden kokeiluun, riskien ottamiseen ja rohkeuteen tehdä virheitä. Itseä hiotaan ja parannellaan. Tavoitteena on hohtaa kuin timantti. Ainutlaatuisena ja arvokkaana!

 

Ympärillä olevien ihmisten kehittämistä (lue: muokkaamista) ei arvosteta. "Toista ei voi muuttaa." Työelämässä mielipide on toinen, työkavereita (tai oikeammin ei heitä ihmisenä, vaan heidän käytöstään!) on sallittua ja suotavaa muokata kahdella tavalla: Kehotetaan kannustamaan ja antamaan positiivista palautetta työkavereille ja asiakkaille, koska "näin tuetaan hyvää ilmapiiriä". Lisäksi myös kehotetaan antamaan rakentavaa palautetta (=kertoa toiselle nätisti, missä hän meni vikaan) kollegoille, jotta työyhteisö kehittyy (yhä virheettömämmäksi).

 

 

Onko virheistä huomauttelu tehokasta?

 

Pidän konkretiasta, joten kirjoitan elämänkokemuksiani eri työpaikoista ja vapaa-ajalta. Esimerkit ovat kuvitteellisia yksityisyyden suojaamiseksi, mutta samankaltaisia tilanteita on tosielämässä tullut vastaan. Mitään suoria tapahtumakuvauksia elävästä elämästä, en tähän siis kirjoita kenestäkään, en etenkään työhön liittyen.

 

 

Työtilanteita: (ja jottei kellekään jää epäselväksi, seuraavat tapaukset eivät ole tapahtumia elävästä elämästä vaan ne ovat itse keksimiäni ja tyyliini kuuluen myös kärjistettyjä)

 

Esimerkki 1

Koputan työparin kanssa oveen, koska ovikello on yhä korjaamatta. Ei vastausta. Painamme korvan kiinni oveen, sisältä kuuluu ääniä. Huudan postiluukusta

"Pertsa, tuu avaa ovi! Me tiietään, että sä oot siellä!"

Menee tovi ja toinenkin. Lopulta ovi aukeaa. Mies avaa oven pelkissä kalsareissa

"Mullon darra."

"Okei, voidaanko silti tulla sisään, ois asiaa."

"Joo"

"Isännöitsijältä oli tullut viestiä, että naapurit on valittanu melusta."

"Emmä mitää."

"Ei se huomautus turhasta tule. Onks sulla ollu juhlia?"

"Oli pari frendii kylässä. Mut tääl on pahviseinät."

"Oopa tästä lähin hiljempaa, ettet saa häätöä, tää oli jo sun toka varotus."

"Joo"

Esimerkki 2

 

"Ootko huomannu, että sulle on tullu sähkölasku?"

Hetken hiljaisuus, jonka jälkeen "Joo."

"Voinko mä kattoo sitä?"

Jälleen hiljaisuus, jonka jälkeen laiska "Joo."

"Tästä on menny eräpäivä jo. Onhan sulla verkkopankkitunnukset?

Vastaus kestää jälleen, mutta lopulta "Joo."

"Maksetaan se nyt sit heti."

Hiljaisuus. Toinen räpeltää tietokoneella.

"Kuulitko?"

"Joo."

"No voitaisko alkaa hommiin?"

"Emmä jaksa."

"No mutta tää homma pitää jokatapauksessa hoitaa ennemmin tai myöhemmin ja tästä on eräpäiväkin mennyt jo. Että voitaisko hoitaa se pois alta nyt, kun oon täällä?"

Hiljaisuus, jonka aikana toinen surffaa netissä.

"Voisitko avata verkkopankin ja maksaa tän, niin se ois sitte maksettu? Sit lähen pois, ei tarvi muuta tehä tänään."

"Emmä jaksa. Maksan sen ite myöhemmin."

"Miksei voida maksaa nyt heti? Kun on monta kertaa käyny niin, että lupaat maksaa, mutta sitte lasku onki jääny hoitamatta. Sulla menee sähköt poikki, jos sä et maksa tätä."

Toinen ei puhu mitään, surffaa vain netissä.

 

Esimerkki 3

Menen avaimilla sisään, koska toinen ei avaa ovea monesta pimputuksesta huolimatta.

"Moi!"

"Mitä sä täällä teet?! Emmä sua kutsunu tänne! Mee pois! Mä oon vielä nukkumassa!!"

"Nukkumassa? Nyt on iltapäivä. Mä tulin kysymään, mitä sulle kuuluu ja aattelin auttaa sua kotitöissä, kun sun viikko-ohjelmaas kuuluu tänään tiskaus.

Tyyny lentää päin.

"Et heitä mua tyynyllä!"

"Mee pois!!"

"Sun tiskit näyttää olevan homeessa."

"Joo joo, mä tiiän!! Pesen ne myöhemmin!!"

"Sä oot sanonut samaa jo viikon. Sun oikeesti pitäis pitää huolta sun kodista. Sä oot aikuinen ihminen."

"Mee pois!!!"

 

Esimerkki 4

Lapsi parkuu lattialla.

"Puepa nyt päälle."

"Emmä osaa!"

"No osaathan sä. Oon nähny monta kertaa!"

"Enkä osaa."

"Mä autan sua kyllä vetskarissa, mutta rupees nyt pukee, ku muut lapset on jo pukenut ja niillä on kuuma."

"Enkä!"

"Yksinkö sä sitte jäät tänne?"

"Joo."

Huokaan, sama tilanne oli eilen. Sovin toisen lastenhoitajan kanssa, että toiset lapset menevät hänen kanssaan edeltä ulos.

"Noniin. Nyt on kaikki muut jo ulkona. Voisitko ripeästi pukea, niin päästään mekin ulos?"

"En!!"

 

Esimerkki 5

"Moi!"

"Moi."

"Sun pitäs ottaa iltalääke."

"Emmä voi nyt, ku mulla on peli kesken."

"Eikö sitä voi laittaa pauselle?"

"Ei, ku tää on netissä."

"Mut emmä voi koko iltaa seistä tässä odottamassa, mulla loppuu kohta työaika."

"Aha."

"Voisitko nyt pikaseen käydä ottaa lääkkeen, ei siinä montaa sekuntia mene."

"Emmä nyt. Älä häiritse."

"Mä en voi lähteä ennen ku sä oot ottanu lääkkeen."

"Oke."

"Kauan se peli kestää?"

"Emmä tiiä."

Jatkaa pelaamista.

 

 

Ihmissuhteissa eteentullutta: (ja tässäkin tiedoksi kaikille, että vaikka seuraavissa esimerkeissä on hieman pohjaa todellisuudessa, niin ne ovat silti kärjistettyjä ja väritettyjä ja repliikit ovat minun keksimiäni)

 

Esimerkki 1

"Sä oot polttanu."

"En oo."

"Älä viiti, sullon punaset silmät."

"Kaveri tarjos."

"Ihan oikeesti, sä oot polttanut pilveä viimeset puol vuotta joka ikinen päivä. Mä en jaksa."

"Ei mut ku mulle tarjottiin. En mä oo ite ostanut pitkään aikaan!"

"Niinno voisitko kenties sanoa Kiitos, mutta Ei kiitos?"

"Se on niin vaikeeta."

"No hae apua, tee jotain!"

"Emmä apua tarvi, kyllä tää on ihan hallussa."

"No ei todellakaan ole! Aatteletko sä ikinä, miltä musta tuntuu, kun mä joka vitun päivä katon kun sä TAAS tuut pilvessä kotiin?"

"Niin mutta, enhän mä oo mitenkään ilkeä, kun mä poltan. Musta tulee rennompi ja luovempi vaan. Sitäpaitsi mä hoidan laskut ajallaan ja käyn töissä. Ei tästä oo mitään haittaa."

"En mä valittanutkaan, ettet maksais laskuja tai hoitais käytännön asioita. Tajuutko sä, että mä haluaisin nähä sua selvinpäin!! Jos se ois jotain juhlakäyttöä, mutta ku sä poltat monta kertaa viikossa!! Tajuutko, että mun tekee pahaa kattoo, ku sä oot pössyissä jatkuvasti. Oon niin vitun kyllästynyt kattoo noit sun punasii silmii! Ja mua inhottaa, ku me ollaan sovittu, ettet tuo kotiin, sä tuot silti. Mä saan potkut, jos sä jäät kiinni."

"Jos tääl kävis poliisi, niin et sä siitä mitään sais, kun mä sanoisin, että ne on mun."

"Tää ei oo vaan sun koti! Tää on meiän molempien koti! Et sä voi ajatella tolleen, ettei muhun vaikuttais mitenkään, jos sä jäät kiinni."

 

Esimerkki 2

"Sä vaan käännät kaiken mun syyksi!"

"No voi luoja, enkä käännä. Miten mä voin tietää mitä sun päässäs liikkuu, jos sä et kommunikoi mitenkään? Tottakai mä joudun arvailemaan ja se taas voi mennä päin mäntyä, koska sä et kerro oonko oikeessa vai väärässä!!"

Hiljaisuus.

"No just. Miten tän voi ikinä ratkasta, kun mä oon ainoa osapuoli, joka yrittää ratkaista?"

"Sä kuvittelet olevas aina niin fiksu."

"Ai kuvittelen vai? Niinku millon? Sä oot syyttänyt mua tähän mennessä vaikka mistä, voisitko sä ees kerran perustella noita sun syytteitä? Mä oon perustellut joka ikisen jutun sulle, miksi mä oon tehnyt niinku oon tehnyt, mutta sä et ole yhtä ainutta kertaa! Voisitko sä asettua välillä mun asemaan ja miettii ees yhen kerran, miltä musta tuntuu?"

 

Esimerkki 3

Reissussa:

"Mä myyn mun makuupussin."

"Miksi ihmeessä?"

"No kun se painaa niin paljon ja saan siitä rahaa."

"Missä sä sitte nukut?"

"Onhan mulla se viltti."

"Silläkö sä meinaat tarjeta maaliskuussa keski-euroopassa?"

"No onhan sit sun makuupussi."

"Ei me molemmat siihen mahuta!"

"Voidaan nukkuu sillä ja viltillä!"

Hän myi makuupussin.

"Voisitko sä kantaa sit mun makuupussia, ku kerta nukut siinä?"

"Sä ite halusit ottaa makuupussin mukaan!"

 

Esimerkki 4

Asuttiin eri kaupungeissa ja vietettiin viikonloppuja toistemme luona:

"Voitaisko me joskus nähä sun kavereitaki?"

"Eiku mä haluun viettää aikaa sun kanssa!"

"Joo no me ollaan vietetty jo pari vuotta laatuaikaa kahestaan. Eikä me tehä sun luona ikinä muutaku ollaan kotona. Ois kiva mennä käymään jossain ja nähä ihmisiä."

"No mut ei mun kaverit osaa olla naisten kanssa."

"Miten niin ei osaa? Aikuisia ihmisiähän ne on! Sitäpaitsi sun yks parhaista ystävistä seurustelee! Häpeetkö sä mua?"

"En tietenkään!"

"No miks me sit aina ollaan vaan kahestaan? Mä kutsun sut aina kaikkiin juttuihin ja juhliin mukaan, mut sä et ikinä mua."

"Oon mä sut kutsunut."

"Joo niin oot. Kerran. Se oli sillon ku me oltiin just tavattu, siitä on jo pari kolme vuotta. Ja sillon sun kavereilla ei ollut mitään ongelmaa olla naisten kanssa."

 

Esimerkki 5

"Ois kiva tehä jotain kahestaan joskus."

"Mehän ollaan kahestaan!"

"Niinno mä tarkotin kahestaan kahestaan. Ilman kämppiksiä tai kavereita. Tehdä jotain romanttista yhessä, mennä leffaan ja syömään vaikka."

Mennään leffaan ja syömään. Matkalla tutustutaan katusoittajiin, jutellaan random-ihmisten kanssa, katsotaan leffa ja sitten onkin tullut ilmoitus mielenkiintoisesta tapahtumasta, joka on kumppanistani takuuvarmasti niin loistava, että sinne on ehdottomasti mentävä.

"Mutta meiänhän piti mennä syömään tän jälkeen."

"Kyllä sieltä saa ruokaa!"

"Mistä sä sen tiiät?"

"Ihan varmasti saa!!! Siel tulee olee tosi hauskaa! Mennään rakas!" Kumppani hymyilee ja on jo matkalla eli mennään. Tapahtumassa kumppani viipottaa siellä täällä ja minä istun itsekseni ja nielen mielipahaani ja pettymystä. Kumppani tulee välillä pussaamaan ja sanomaan "Mä rakastan sua niin paljon!" ja lähtee sitten taas kavereittensa luo, päätyy jossain vaiheessa ihmisten eteen soittamaan ja laulamaan. Huomion keskipiste.

Jossain vaiheessa kyllästyn, etsin kumppanin ja sanon hänelle.

"Mä lähen kotiin."

"Miksetsä jää tänne?!"

"No mulla on tylsää ja mua vähän väsyttää."

"Oisit vähän aikaa vielä jooko!! Mentäis yhessä kotiin! Täähän oli meiän ilta!"

"Kauan sulla vielä menee?"

Odotusta odotusta.

"Hei oikeesti, ootko sä valmis nyt lähtee?"

"Joo ihan just!"

 

Yhteiskunnallisesti

 

Vankilan hyöty on siinä, että rikollinen ei ole vapaana raiskaamassa ja tappamassa. Rangaistus ei kuitenkaan takaa, etteikö tuomionsa istunut vanki tulisi uudestaan tuomituksi. On "linnakundeja" , jotka ovat istuneet vankilassa moneen kertaan. Miksi he palaavat? Liian löyhä rangaistus vai kokonaan väärä tekniikka käsitellä lainrikkojia?

 

Miksi kouluissa ne ovat yleensa samat oppilaat, jotka istuvat uudestaan ja uudestaan jälki-istunnossa samoista syistä joka kerta. Onko jälki-istunto hyödyllinen?

 

Mistä syystä ensimmäisellä luokalla lapset viittaavat innokkaasti, vaikkei tietoa oikeasta vastauksesta olisikaan, mutta kuudennella viittaavat vain ne, jotka ovat varmoja vastauksesta? Mitä tapahtui?

 

 

Omassa itsessä vastaan tullutta

 

"Mä oon mokannut tässä jutussa tuhat ja sata kertaa. Tästä lähin en enää ikinä!! Ryhdistäydyn! Teen kaiken toisin!"

Menee jonkin aikaa ja löydän itseni tekemässä saman virheen kuin ennenkin. Yritän olla positiivinen.

"Tää ei ny ihan menny niinku Strömssössä, mut ei voi heti ekalla kerralla onnistua." Yritän uudelleen. Jälleen menee vituralleen.

"Miten mä taas oon tässä tilanteessa?!?!? Mun ei pitänyt!!!! Mitä mä teen mun päälleni, että muutun?!?!"

 

Näistä kokemuksista voi päätellä, että virheettömyyteen pyrkiminen ei ole kovinkaan tehokasta. Saavutetut tulokset ovat työn ja tuskan takana ja kaikenlisäksi kestävät yleensä vain hetken, skarppauksen ajan. Syyttelemällä toista (tai itseä) saa oman mielipahan ulos, saavuttaa hetkellisen tyyneyden ja toinen (tai itse) ehkä skarppaa jonkin aikaa. Tästä tosin luultavimmin ajautuu kierteeseen, jossa toistaa samaa mielipahan poistamiskaavaa uudelleen ja uudelleen (koska käytös palaa aina ennalleen ja aina saa sanoa samoista asioista eikä mikään muutu ikinä), minkä johdosta jossain vaiheessa väistämättä toista alkaa vituttaa (hän kuitenkin oikeasti tsemppasi ja yritti!) ja itse rupeaa tuntemaan itsensä nalkuttavaksi akaksi ja/tai turhautuu itseensä ja tilanteeseen. Riidat muuttuvat myös isommiksi, koska sama uhkaus, kiristys, rangaistus ja äänenvoimakkuus eivät enää toimi. Tarvitaan jatkuvasti kovempia otteita.

 

On yksi tapaus, milloin virheestä huomauttaminen mielestäni on tehokas ja toimiva. Se on tapaus, jossa kyse on tiedonpuutteesta, esimerkiksi uusi työntekijä on jättänyt jotain tekemättä (tehnyt virheen), koska ei tiennyt, että tehtävä oli hänen vastuullaan.

 

 

Nomitäminäsittenteenjosseikertavalitusauta?!?!

 

Sitten vaihdetaan lasit sellaisiin ruusunpunaisiin, mitä käytetään rakastuneena: Kun se toinen on niin uskomattoman hyvä siinä, tässä ja tossa. Ja senkin se osaa! Mitä suotta katsomaan huonoja puolia (onko niitä muka?), kun niitä plussia on enemmän kuin kenessäkään muussa! <3

 

Sitten kohdellaan toista kuin vauvaa:

"äti"

"Kuulitko rakas?! Se sanoi ekan sanan ja se oli äiti!!" * onnenkyyneleet valuvat poskille *

 

"tu"

"Niin on tuoli! Aivan oikein!!! Mikäs tossa on?"

"ampu"

"Lamppu! Niin onkin!!" * leveä hymy *

 

Sitten koulutetaan toista kuin koiraa: Unohdetaan kaikki, mikä meni metsään ja keskitytään pelkkiin onnistumisiin. Annetaan toisen olla sellainen kuin on, ei johdatella eikä houkutella mihinkään, mutta pidetään silmät ja korvat auki huomaamaan kaikki, mikä meni niinkuin pitikin. Kehutaan onnistumisista, jotka tapahtuivat vahingossa. Kehutaan onnistumisista, jotka menivät melkein oikein. Kehutaan kaikesta, mikä meni oikein. Mutta Ei kehuta muuten vaan kehumisen ilosta. Unohdetaan abrstaktius ja keskitytään konkretiaan. Pidetään hauskaa yhdessä.

 

 

Sekö sitten on tehokasta?

 

Huomaan kyllä hyvät puolet helposti ja yleensä sanonkin ne ääneen, mutta täytyy myöntää, että olen kasvanut ennemmin huomaamaan virheet, analysoimaan ja keksimään ratkaisuja niihin yksin tai yhdessä tois(t)en kanssa kuin ignooraamaan ne täysin. Oikeastaan ainoa kunnon kokemus virheiden ignooraamisesta ja onnistumisten huomioimisesta on draaman syventävät koulussa. (tajusin vasta nyt)

 

En valinnut draaman syventäviä, koska pitäisin näyttelemisestä (ja näyttelemisenhän draama minulle toi mieleen) vaan koska ajattelin, että ehkä pääsisin sen avulla esiintymisjännityksestäni. Pari kuukautta kahdeksan tuntia päivässä draamaa (suureksi osaksi käytännön harjoituksia) oli todellakin syventävää. Kurssi oli suunniteltu niin taidokkaasti, etten edes kerennyt jännittämään esiintymistä kuin kerran. Innostuin valtavasti ja draama tuntuikin yhtäkkiä "mun jutulta", vaikka yhä edelleenkään minulla ei ole hinkua lavalle näyttelemään. (draamassa ei ole kyse näyttelijäntaidoista)

Kurssilla ei ollu koskaan pakko osallistua harjoituksiin, mutta silti kaikki osallistuivat (ilmeistä päätellen mielellään).

Kurssilla ei ollut vääriä vastauksia, sen sijaan luovuutta oli runsaasti.

Opettajat pitivät huolta siitä, että kaikki tulivat kuulluksi ja nähdyksi ja että ryhmässä oli rento ja mukava tunnelma, niin että uskalsi kokea tunnekuohuja (nauroin ja itkin).

Kurssilla oli panostettu siihen, että ennen itse harjoitusta lämmitellään (tehdään jotain kivaa ja helppoa) ja itse harjoituksen jälkeen päätetään tunti (jutellen aiheesta).

(Pointtina oli siis, että me kokeilimme asiakkaille tarkoitettuja harjoituksia itseemme ja saamme näin omakohtaisen kokemuksen ja pystymme siten paremmin ohjaamaan.)

 

Minuun ainakin toimi loistavasti. :)

 

 

Yleistä pohdintaa / Yhteenveto

 

Miten tätä kaikkea vetäisi yhteen? Tämä teksti starttasi, koska työpaikalla johdon sanahelinä ärsyttää ja käytännön työ ei toimi ja uuvun jatkuvasti ja koska koirakuume kasvoi entisestään ja luin ja luen kirjallisuutta aiheesta miten eläimiä koulutetaan (samoja menetelmiä käytetään ihmisiin). Näiden kahden yhdistelmä lisäpohdiskeluineen sai minut avaamaan jälleen sanaisen arkkuni. Näemmä hyvin pitkästi.