Etsin vanhoista lainauksista (harrastan kirjoista hyvien kohtien kirjoittamista ylös) lintutarinaa etsiessäni löytämään lainauksen Coelhon kirjasta Valkyriat. Lintutarina jäi löytymättä, mutta ei haittaa, pidän tästäkin:

”Ja silloin hän oli ymmärtänyt, mikä ero oli ihastumisen ja rakkauden välillä. Niin kuin enkeleiden kanssa puhuminen se oli jotain hyvin yksinkertaista.

Valhalla oli kuulunut hänen fantasiamaailmaansa. Hän oli ollut soturinainen, metsästäjätär joka puhui enkeleiden kanssa ja oli aina valmis ottamaan riskin ylittääkseen omat rajansa. Valhallalle hän oli ollut mies joka kantoi Kuun perinteen sormusta, maagi joka tunsi okkulttiset mysteerit, seikkailija joka oli valmis jättämään kaiken lähteäkseen etsimään enkeleitä. Heillä olisi aina toisensa – niin kauan kuin he olisivat juuri sitä millaiseksi he kuvittelivat toisensa.

Ihastuminen oli sitä, että loi kuvan toisesta kertomatta tälle mikä kuva oli.

Mutta kun päivittäinen yhteiselämä olisi paljastanut aikanaan kummankin todelliset kasvot, he olisivat huomanneet että maagin ja Valkyrian takana oli tavallinen mies ja nainen. Kummallakin saattoi olla voimia ja arvokasta tietoa, mutta he eivät olisi päässeet pakoon sitä tosiasiaa, että he olivat vain mies ja nainen. Kummallakin oli samat kärsimyksen ja riemun hetket, heikkoudet ja vahvuudet kuin kaikilla muillakin.

Ja kun toinen heistä olisi näyttäytynyt sellaisena kuin todellisuudessa on, toinen olisi lähtenyt pakoon – koska se olisi merkinnyt loppua heidän luomalleen maailmalle.

Hän oli löytänyt rakkauden jyrkänteen reunalla, missä kaksi naista oli mitellyt voimiaan täydenkuun loistaessa heidän takanaan. Rakkaus tarkotti sitä että jakoi maailman toisen ihmisen kanssa. Hän tunsi hyvin toisen naisista, tämän kanssa hän jakoi maailmansa. He katselivat samoja vuoria ja puita, vaikka kumpikin näki ne eri tavalla. Nainen tunsi hänen heikkoutensa, hänen suuttumuksen ja epätoivon hetkensä, ja pysyi silti hänen rinnallaan.

He jakoivat keskenään saman maailman. Vaikka hänellä oli ollut usein tunne ettei siinä maailmassa ollut enää salaisuuksia, hän oli huomannut – sinä yönä Kuolemanlaaksossa – että hän oli ollut väärässä.

Hän pysäytti auton. Edessä avautui kanjoni joka jatkui vuoren uumeniin. Hän oli valinnut paikan pelkästään sen nimen vuoksi – enkeleitähän näkee kaiken aikaa kaikkialla. Hän nousi autosta, joi vielä vettä jota hän kuljetti mukanaan suuressa kanisterissa takakontissa ja kiinnitti kenttäpullon vyötäisille.

Hän ajatteli edelleen Valhallaa ja Chrisiä lähtiessään kävelemään kanjoniin. Taidan ihastua vielä monta kertaa, hän ajatteli. Hän ei tuntenut siitä syyllisyyttä. Ihastuminen oli hienoa ja hauskaa, se toi lisämaustetta elämään.

Se oli kuitenkin erilaista kuin rakkaus. Rakkaus on mittaamattoman arvokasta, sitä ei saa vaihtaa mihinkään."

(s.188-189)