Että ihminen voi olla sokea!

 

Tässä pari päivää sitten muistui mieleeni eräs tyttö lapsuudestani. Tajusin olleeni kuurosokea.

 

Olin silloin n.12-vuotias. Sen ikäisenä vietin vapaa-aikani lähinnä ulkona parhaan ystäväni kanssa. Asuimme samassa taloyhtiössä, mutta kävimme eri koulua. Ystäväni koulussa oli tyttö, kutsutaan häntä tässä vaikka nimellä Minna, hän oli ystäväni hyvä luokkakaveri, ei kuitenkaan niin hyvä, että he olisivat viettäneet vapaa-aikaa yhdessä. Minna asui kaupungin kerrostaloissa (sehän kertoi ihmisestä paljon!) kaukana (ainakin neljän kilometrin päässä!) meidän idyllisestä rivitaloalueestamme ja hänen perhetaustansa oli hieman epämääräinen. Minna ei myöskään ollut mikään koulun tyttömäisin tyttö, hän oli lyhyttukkainen tyttö, yleensä lippis päässä, huppari päällä ja reisitaskuhousut jalassa. 

 

Jostain syystä, mitä minä ja ystäväni emme millään keksineet, Minna ja hänen ystävänsä (joka oli muuten tosi vanha, varmaan jo 14v.!), sanotaan vaikka Saara, alkoivat hengata meillä päin. Niin kuin ei olisi jo tarpeeksi outoa, että he norkoilivat rivitaloalueella, niin jostain syystä he halusivat kaveerata meidän kanssa. Emme keksineet mitään järkevää selitystä. Jossain vaiheessa Minna kirjoitti minulle kirjeen. (Ei eletty vielä kännykkä- ja internetaikaa!) Kirjeenvaihto ei siihen aikaan ollut kovin epätavallista, mutta miksi minulle? Enhän minä ollut samassa koulussa enkä edes tuntenut heitä! Minä tietysti kirjoitin takaisin. Ja Minna vastasi takaisin. Outoa oli, että Minna antoi kirjeet aina Saaran välityksellä. Minna oli aina kauempana odottelemassa eikä katsonut minuun päinkään. En muista tarkkaan, mitä kirjeissä luki, mutta jotain tyyliin ”oot kiva”. Mitä ilmeisimmin sen paremmin minä kuin ystävänikään emme olleet koskaan kuulleetkaan, että tytöt voisivat ihastua tyttöihin saati, että meillä olisi välähtänyt, että Minna voisi olla ihastunut minuun. Ihmettelimme vain, miksi he halusivat kaveerata meidän kanssa. Kaiken lisäksi he kaveerasivat todella oudosti. Ne muutamat kerrat kun me vietimme yhdessä aikaa, Saara hoiti aikalailla puhepuolen. Minna tuijotteli muualle ja oli omituisen hiljainen.

 

Vasta nyt, noin 18 vuoden jälkeen tajusin, että Minna taisikin olla ihastunut minuun. Häntä vain ujostutti ja he yrittivät saada selville tunteitani... :'D Voi Minnaa, hän varmaan luuli minua heteroksi. Enkä minä luultavasti edes tiennyt, mitä hetero tarkoittaa!

 

 

Minuako sillä silmällä?

 

En ole koskaan ollut ykkösihastumiskohde. Kotona minua on pidetty Pikku Myynä, mutta kouluissa ja harrastuksissa olen ollut pikemminkin näkymätön Ninni, joka on piipittänyt jossain nurkassa, jos ylipäänsä on puhunut laisinkaan. Minä en kuulunut ala-asteella niihin tyttöihin, joilta kysyttiin ”alatsä olee?” enkä niihin, jotka yläasteella seurustelivat (kaksi viikkoahan oli jo pitkä aika!) toisten yläastelaisten kanssa. Kymppiluokalla en kuulunut niihin asuntolalaisiin, jotka kutsuttiin kaikkiin bileisiin ja joilla oli epämääräisiä kännisekoiluja. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut viettää ”hurjaa elämää”, olisin kyllä, mutta en vain tiennyt, mistä ihmiset löytävät sen paremmin poika-ja tyttöystäviä kuin yhdenillanjuttuja. Kukaan ei yksinkertaisesti kiinnostunut minusta.

 

Kyse ei ollut siitä, etteikö minulla olisi ollut kavereita, minulla oli ja on yhä kavereita, yksittäisiä kavereita siellä täällä, mutta missään piireissä en ole ollut enkä todellakaan ole eläessäni kuulunut ”koulun kuumimmat tytöt” -listaan. Olen ollut näkymätön Ninni päiväkotiajoista lähtien.

 

Oikeastaan vasta tässä parin viime vuoden aikana minulle on tullut mieleen, että kenties joku voi ihastua minuun. Eikä ajatus ”kukaan ei ihastu minuun” liity siihen, että ajattelisin olevani susiruma ja kuolettavan tylsä ihminen, en vain ole ajatellut asiaa sen kummemmin. Olen tottunut olemaan osa massaa tai vaihtoehtoisesti jonkun sosiaalisemman varjossa, eikä minulle ei ole aiemmin tullut mieleenkään, että voisin olla koulussa, työpaikalla tai vaikka yökerhossa näkyvä, mielenkiintoinen ja hurmaava ihminen. Ei vain ole yksinkertaisesti tullut mieleen. Näkymätön Ninni on tottunut olemaan näkymätön. (yksi lempparimuumihahmoista muuten)

 

Onhan minuun ihastuneita ihmisiä ollut elämäni aikana. Ei monia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki miehiä. Miehistä olen ajatellut, että ”ne nyt vain on”. Naiset taas...En ole ajatellut, että naiset katselisivat minua sillä silmällä. Toisaalta kuten Minnatarinasta voi päätellä, en ehkä ole se tarkin huomaamaan, jos joku (etenkin nainen) katsookin minua sillä silmällä saati sitten ihastuu...

 

Mitä tästä opimme? Ihmiset, pitää kertoa, jos on ihastunut! Maailmassa on tyhmiä ihmisiä kuten minä, jotka eivät ymmärrä muutakuin suoraa puhetta! Onhan se pelottavaa ja voihan siinä saada rukkaset, mutta on parempi saada kunnolla turpaan ja itkeä suru pois kuin olla kuukausia tai kenties vuosia ihastunut johonkuhun salaa. Koska onhan myös mahdollisuus, että tämä toinenkin on yhtä ihastunut, mutta ei vain uskalla näyttää sitä!