Työsopimukseni on helmikuun loppuun saakka, jonka jälkeen alkaa työttömyys.

Olen ajatellut tehdä projektin työttymyysajastani ja kokeilla erilaisia asioita. Teen työttömyysajasta ajallaan varmaankin oman blogin, mutta tässä pläänejä.

 

Aion ottaa selvää, mitä kaikkea Helsingissä voi tehdä ilmaiseksi tai todella pienellä rahalla ja kokeilla niitä. Tähän mennessä on löytynyt ilmaisia leffoja ja urheilulajeista mm.ohjattua sauvakävelyä ja sauvojen lainausta on luvassa! Loistavaa! Huomasin myös, että kirjastosta saa lainattua luistimet! (omatkin kyllä on...jossain...)

 

Dyykkaus ehdottomasti kuuluu työttömän arkeen, ongelmana vain on, että suurin osa paikoista on pistetty lukkoon. Minulla on vielä päättämättä, aionko lähteä dyykkaamaan poran kanssa (huom.en omista poraa ja olen muutenkin surkea "miesten töissä", enkä erityisemmin pidä laittomuuksista) ja porata ruuvit ja lauta huomaamattomasti irti, että pääsee änkemään itsensä roskiksille. Selvittämättä myös on, onko huomaamaton laudanirroitus ylipäänsä mahdollista ja missä.

 

Aion myös kokeilla valoravintoa, mikä siis tarkoittaa sitä, että tarvittava ravinto saadaan meditoimalla. Tähän aion asettaa painorajan, koska jos kilot rupeaa karisemaan ja päässä alkaa huipata, täytyy todeta, ettei valoravinnolla voi elää. Toisaalta jos se toimii, niin olisihan se uskomattoman kätevää!

 

Ajattelin myös omistautua taiteelle. Lainaan ompelukoneen ja tuunailen vanhoja vaatteita uuteen uskoon. Askartelu voisi olla myös hauskaa. Ja kirjoittaminen tietysti!!

 

Olen harkinnut myös perehtymistä johonkin aiheeseen (en ole yleensäkään kiinnostunut erityisemmin maailman menosta enkä siksi tiedä sen paremmin uutisista, viihteestä kuin julkkiksista) ihan vain siksi, että tuntuisi hyvältä tietää jostain aiheesta laajemmin. En vain ole keksinyt, mikä se aihe olisi. Urheilu, politiikka, postimerkit, kalligrafia?

 

Tätinä (ja kausittaisesta vauvakuumeesta kärsivänä) ajattelin myös omistautua sisarusten lapsille.

 

Ajattelin myös hakea Rajatiedon keskuksen auttavaan puhelimeen vapaaehtoistöihin.

 

Ideoita on jo nyt paljon, mutta toisaalta työttömyysajastakin saattaa tulla pitkä? Ajatuksena on olla työttömänä niin kauan, että keksin mihin suuntaan lähden seuraavaksi elämässäni ts.mitä alaa lähden opiskelemaan.

 

 

Ehdotuksia saa laittaa, jos tulee lisää loistavia ideoita toteutettavaksi työttömyysajalle! Mitä kummallisempi, sen parempi!!