Jostain käsittämättömästä syytä lesboista on kaikenlaista juttua liikkeellä. Tietääkseni mitään Lesbojen ABC:tä ei ole vielä kirjoitettu enkä myöskään ole törmännyt lesboille suunnattuun "Maijan palstaan" (tms."kysy tyhmiä kysymyksiä anonyymisti"), joten päätin nyt sivistää vähän kansaa. En ole todellakaan se paras sivistäjä, koska en ole umpilesbo ja naishistoriani on olematon, mutta luulen tietäväni enemmän kuin moni hetero.

Olkaa hyvät, heterot:

 

  1. Lesbous ei tarkoita sitä, etteivätkö lesbot pitäisi penetraatiosta, yhdynnästä siis. Ei välttämättä aidolla peniksellä toteutettuna, mutta panna voi muullakin kuin peniksellä, kuten esimerkiksi sormilla, dildolla eli hieromasauvalla, sträppärillä (mikähän sen suomenkielinen nimi olisi? Vyöllä kiinnitettävä irtopenis? Kuulostaa erotiikantappajalta...), feeldoella (sekin on eräänlainen "irtopenis", erona sträppäriin, että sitä ei kiinnitetä remmeillä vaan panija tökkää sen omaan reikäänsä ja pitää sitä lantionpohjan lihaksilla paikoillaan penetraation ajan) ja oikeastaan millä tahansa kovalla pötkylällä.

    Lesbot pitävät siitä, koska naisilla nyt sattuu olemaan g-piste ja tuntohermoja sisällä. Niillä lesboillakin.

    Mutta on olemassa lesboja ja myös heteronaisia ja bissenaisia, jotka eivät pidä penetraatiosta missään muodossa. He eivät pidä siitä, koska joko se tuntuu heistä epämiellyttävältä tai ei tunnu miltään. Ei siihen tarvitse kummempaa syytä. Kaikki eivät nauti samoista asioista.

     

  2. Mies: Lähe mun kans panee.

    Nainen: Oon lesbo.

    Mies: Ei se mitään. Mä voin nuolla sua.

    Ei se mene noin! Lesbous ei ole = pidän nuolemisesta, en yhdynnästä.

    Mies on paaaaljon muutakin kuin penis!! Takokaa se kalloonne!!

     

  3. Tämän kuulin jostain "Käyttävätkö lesbot aina irtopenistä harrastaessaan seksiä?" Ei, eivät käytä. Irtopenis kuulostaa btw.ällöttävältä, mutta suuntaankin tämän heteroille, joten ehkä irtopenis kuulostaa heistä luontevammalta?

    Kuten aiemmin mainitsin, panna voi kaikella kovalla pötkylän muotoisella, sormet suosituimpia ja myös erittäin käteviäkin, kun voi valita itselleen sopivan koon. Lisäksi sormia voi taivuttaa sisällä ja täten vaikuttaa toisen nautintoon. Lisäksi käsien kätevä puoli on se, että peukalon ansiosta sormilla yltää kiihottamaan klitorista samaan aikaan, mikäli toinen siitä sattuu tykkäämään.

    Mutta kuten aiemmin mainitsin, jokainen nainen, sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta, ei pidä penetraatiosta, joten välttämättä sinne reikään ei tungeta mitään. Kas kun siinä ulkopuolellakin on tuntevia elimiä!

     

  4. Nuolemisen kanssa on samoin kuin panemisen kanssa. Jotkut tykkäävät, jotkut eivät. Useat haluavat käydä pesulla ennen kuin pystyvät rentoutumaan ja nauttimaan suuseksistä.

  5. Orgasmikeskeisyys: Luulen, että monetkin heteronaiset ovat tottuneet seksiin "nautin, mutta en saa orgasmia". Orkku on kiva lisä. Naisten kesken taas olen kuullut paljonkin juttua siitä, kuinka naiset ovat keskenään orgasmikeskeisiä. Joskus menee jopa "sulle, mulle, sulle, mulle" ja sitten petytään kun toinen ei enää saakaan toista tai kolmatta. Olen kuullut myös, että on tullut riitaa, kun toinen ei ole saanut orgasmia "Sä et saanut! Oonko mä ruma? Etkö sä halua mua enää?" Ei onneksi ole tullut omalle kohdalle vastaan moista "sun on pakko saada!" mutta niin, pointtina oli, että arvelen lesbojen keskuudessa ilmenevän enemmän orgasmikeskeisyyttä kuin heteroseksiä harrastavilla.

     

  6. Naisten orgasmeista: Tämä ei sinänsä liity lesboihin, mutta otetaan tämäkin nyt esille. On olemassa klitorisorgasmeja, emätinorgasmeja ja anaaliorgasmeja. Kahdesta viimeisimmästä en osaa sanoa mitään, koska en ole kokenut. Tiedän kuitenkin, että ne ovat mahdollisia. Klitorisorgasmista taas en tiedä mitä sanoisin. Orgasmi on orgasmi ja tuntuu hyvältä.

     

  7. Squirttaus = naisen ejakulaatio. En tiedä kuinka yleistä se on enkä tiedä minkä verran nestettä tulee, mutta tiedän, että tietyt liikkeet aiheuttavat helpommin squirttauksen. Voisin kuvitella, että squirttaus on lesboseksissä yleisempää kuin heteroseksissä? Ihan vain siitä syystä, että ymmärtääkseni heteroseksiin ei kuulu orgasmit yhtä suuressa määrin kuin lesboseksiin. Siitä luin tutkimuksenkin, en squirttauksesta vaan siitä, että naisella orgasmi on yleisempi lesboseksissä kuin heteroseksissä.

     

  8. Muistan kuinka minulta kysyttiin aikoinaan: "Ootko sä miettinyt, että jos sä seurustelisit naisen kanssa, niin olisitko sä se maskuliininen vai feminiininen?"

    En pitänyt kysymyksestä alkuunkaan. Jos ollaan samaa sukupuolta, niin tarvitseeko siinä sitten ruveta roolileikkeihin "oo sä poika, nii mä oon tyttö"?! Vain syystä, että elämme heterokeskeisessä yhteiskunnassa, jonka mukaan toisen kuuluu olla maskuliininen ja toisen feminiininen.

    Jos sukupuolisuutta ei määritellä jalkovälin perusteella niin mikä on sitten määrittelevä tekijä? Miehisenä pidetyt ominaisuudet? Kuten kumpi tykkää enemmän joukkuelajeista? Kumpi osaa nikkaroida paremmin? Kumman muodot ovat miehisemmät? Kumpi pukeutuu miehisemmin?

    On totta, että on naispareja, joista näkyy kilometrin päähän "toi on femme ja toi on poikamainen" ja mitä luultavimminkin poikamainen osapuoli ajaa autoa ja tekee muuta "miesmäistä", mutta on myös hyvin paljon naispareja, joista ei voi päätellä kumpi on maskuliininen ja kumpi feminiininen. On myös pareja, joissa molemmat ovat feminiinisiä tai molemmat ovat poikamaisia.

    Eli unohtakaa koko maskuliinisuus ja feminiinisyys naispareista puhuttaessa!! Molemmat ovat naisia ja molemmat ovat erilaisia luonteeltaan!!

     

  9. Työnjako, kotitöissä siis, voi olla mitä vain. Voi tietysti olla, että on poikamainen tyttö, joka hoitaa kodin remonttihommat ja femme, joka kuuraa lattiat, mutta yhtä hyvin voi olla, että molemmilta sujuu molemmat hommat aivan yhtä hyvin, joten se tekee, kumpi jaksaa ja viitsii. (Rikkaat taas voivat ulkoistaa hommat ostopalveluiksi.)

    Eihän miehetkään ennen vanhaan "osanneet" siivota, eivätkä naiset "osanneet" lukea, nykyään molemmat osaavat kummatkin taidot.

     

  10. Kuka on perheen pää? Se, että kaksi naista seurustelee keskenään, ei automaattisesti tarkoita sitä, että molemmat ajelehtilisivat hukassa, kun ei ole miestä sanomassa viimeistä sanaa. Eikä se myöskään automaattisesti tarkoita, etteikö toinen naisista voisi olla hallitseva ns."perheen pää". Riippuu parisuhteesta, kuinka tasa-arvoisessa suhteessa naiset keskenään ovat.

     

  11. Muistan, kun eräs hetero kertoi minulle "Meiän yläpuolella asuu lesbopariskunta. Ne riitelee ihan samalla tavalla kuin muutkin pariskunnat." Se oli toteamus, joka sisälsi kuitenkin hämmästyneen "ne on ihan niinku muutkin eli kuin heterot".

    Miten muutenkaan?! Pitäisikö leboilla olla jokin lesbojen tyyli selvitellä asioita ja lesbojen tyyli elää arkea? Ihan tavallista arkea he elävät vuoroin kränäten vuoroin nauraen. Ihan niinkuin heterotkin.

     

  12. Lesbopiireissä hengailu: Lesbot voivat viettää aikaansa myös heteroiden ja bissejen kanssa. Seura, missä viihtyy ei ole riippuvainen "ai sinäkin tunnet vetoa naisiin, olkaamme siis siitä syystä kavereita!" vaan ystävyys perustuu muihin seikkoihin. Tosin naisista on mielestäni mukavampi puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat myös kiinnostuneita naisista eli heteromiesten, lesbonaisten tai bissejen kanssa (ts.kaikkien muiden paitsi heteronaisten ja homojen kanssa). Tämän kerron, koska minulle oikeasti todettiin aidosti hämmästyneellä äänellä "Mä oon aina luullut, että lesbot hengaa lesbojen kanssa, mutta täällä sä oot meiän (heteroiden) kanssa." (enkä edes ensimmäistä kertaa)

     

  13. Piirit ovat pienet. Siinä missä heteroiden keskuudessa on sanomaton sääntö, ettei toisen eksään kosketa, ainakaan mielellään, niin naisten kesken valinnanvara on niin pieni, että melkein pakostakin tulee koskettua jonkun tutun eksään. Piirien pienuudesta johtuen en usko, että on kovin yleistä, että lesbolla olisi yli 100 seksikumppania, ainakaan samassa kaupungissa (tästä olisi mielenkiintoista tehdä tutkimus!). Ei se heteronaisillakaan niin yleistä varmaankaan ole, mutta tiedän niitäkin heteroita, keillä sata on mennyt rikki. Lesboilla yksinkertaisesti naiset eivät riitä siihen. Varsinkaan jos alkaa kranttuilemaan "haluun vaan rekkiksiä!".

    Piirien pienuus tuo muassaan muitakin ongelmia kuin valinnanvaran puutteen: Koska yleensä eksiä haukutaan, eritoten juuri eron jälkeen (pitäähän itselle todistaa, että ero oli oikea ratkaisu), piirien pienuuden takia samoista henkilöistä puhutaan hyvää ja pahaa selän takana. Millainen ikinä oletkin ja mitä ikinä teetkin, pikkulinnut laulavat jutut helposti eteenpäin. Näin on toki heteroidenkin keskuudessa, mutta mielestäni heterosuhteissa on enemmän vapautta "miehet tulee, miehet menee" eikä jutut leviä samalla tavoin. Koska ketä kiinnostaa juorut tuntemattomista? Ei ketään. Mutta ketä kiinnostaa juorut puolitutuista ja ihastuksen kohteesta? Vaikuttaa siltä, että melkein kaikkia.

     

  14. Draama: Lesbot jakautuvat draamaa rakastaviin lesboihin ja draamaa vältteleviin lesboihin. Ei jako ihan näin mustavalkoinen tietenkään ole, mutta perää lesbojen draamaamisessa on. Naiset draamaavat hormonikuohuissaan syistä x, y, z ja naiset draamaavat, koska tyttöystävä jätti ja alkoi seurustella hyvän ystävän kanssa. Naiset draamaavat, koska ovat niin kovin tunteellisia, ailahtelevaisia ja monimutkaisia. Mutta ei kaikki: Jotkut viettävät mieluummin aikaansa heteroiden kanssa tai vaikka Man's streetillä homojen seurassa. Välttääkseen kissatappelut.

     

     

Nyt en keksi enempää sivistettävää. Saa esittää tyhmiä kysymyksiä. Vastaan, jos osaan ja jos en osaa, keksin jotain.