Eilen puhuimme ystäväni kanssa parisuhteista ja parisuhteettomuudesta. Olemme molemmat pitkäaikaissinkkuja, onhan se välillä yksinäistä ja ikävää, mutta totesimme molemmat sinkkuuden jokatapauksessa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin huonon parisuhteen.

 

 

Yksinäisyys

 

Seurustelu ei takaa, ettei tuntisi itseään koskaan yksinäiseksi. Parisuhteessa voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Jos yksinäisyys on sisällä, ei se seurustelemalla lähde pois, korkeintaan lievittyy. Luulen myös, että seurustelu väärän ihmisen kanssa aiheuttaa yksinäisyyttä enemmän kuin yksinelo. Eikä mikään ihme; jos ei olla samalla aaltopituudella, niin ei olla. Silti maailmasta löytyy ihmisiä, jotka seurustelevat vain, koska eivät osaa olla yksin.

 

 

Suhteesta toiseen pomppiminen

 

Olen ihmetellyt ja samalla ihaillut ihmisiä, jotka näyttävät löytävän uuden kumppanin heti kun entinen suhde on päättynyt.

 

Olen huomannut, ettei se, löytääkö uuden kumppanin melkein heti entisen suhteen loputtua liity ulkonäöllisiin seikkoihin eikä myöskään luonteeseen. On hienoja, sosiaalisia ja kauniita ihmisiä, jotka ovat vuosia sinkkuina. On myös kusipäisiä, epäsosiaalisia ja rumia ihmisiä, jotka seurustelevat jatkuvasti ja vieläpä tyytyväisinä suhteeseensa.

 

Osa suhteesta toiseen pomppijoista on varmasti niitä, jotka eivät yksinkertaisesti osaa olla yksin. He tarvitsevat aina jonkun rinnalleen tunteakseen olonsa mukavaksi.

Varmasti myös osa suhteesta toiseen pomppijoista oikeasti rakastuvat ja rakastavat kumppaniaan syvästi ja aidosti. Olen päätellyt heidän olevan helposti ihastuvia ja rakastuvia ihmisiä. Ihailen sitä. Viehätyn helposti, mutta hyvin harva kolahtaa edes sen vertaa, että vaivautuisin deittailemaan.

Toisaalta, vaikka rakastuisi palavasti helposti, niin se ei selitä sitä, että nämä suhteesta toiseen hyppijät näyttävät löytävän myös vastarakkautta hyvin helposti. Miten se on mahdollista?!

Ihmeteltävin ominaisuus heti uuden löytävistä on kuitenkin irtipäästämisen ja unohtamisen taito. Nämä ihmiset näyttävät toipuvan sydänsuruista päivissä tai muutamassa viikossa. En ikimaailmassa osaisi kuvitella itseni unohtavan rakastamaani ihmistä muutamassa päivässä tai muutamassa viikossa. Todellakin ihailtava ominaisuus!

 

 

Huono suhde

 

Ulkopuolisena on helppo arvioida toisen suhdetta. Meneekö arvaus oikeaan onkin eri asia, mutta esimerkiksi eilen kun olimme ravintolassa huomioin vieressä olevan nelikymppisen pariskunnan. En tietenkään tiedä olivatko he yhdessä, mutta oletin niin. He söivät, eivät juurikaan hymyilleet eivätkä myöskään juurikaan puhuneet. Mietin mikä heitä yhdistää. Ehkä pelkästään tottumus olla yhdessä?

 

 

Lasten takia yhdessä

 

Muistan vanhempani, jotka ensin riitelivät kuukaudesta toiseen kovaäänisesti, jonka jälkeen alkoi hiljaisuus. Vuosia ja vuosia sanoin vanhemmilleni "Erotkaa!" Kumpikaan ei näyttänyt alkuunkaan onnelliselta suhteessa. He olivat ilmeisesti minun, nuorimmaisen, takia yhdessä, koskapa heti kun olin täysikäinen, he erosivat. Minulle on jäänyt ikuisesti epäselväksi, mitä he kuvittelivat saavuttavansa sillä, että olivat yhdessä onnettomina? Tai mitä iloa siitä olisi minulle?

 

Vielä typerämpää on hankkia lapsi parisuhteen pelastamiseksi. Lapsi yhdistää, mutta miten lapsi saisi välit riitaisista lämpimän rakastaviksi? En ymmärrä logiikkaa alkuunkaan.

 

 

Viha-Rakkaussuhde

 

On ihmisiä, jotka seurustelevat satuttavassa suhteessa, koska he rakastavat toista siitä huolimatta, että kumppani saa onnettomaksi ja raivon partaalle. Ymmärrän kyllä, että koska rakastaa toista, haluaa olla toisen kanssa ja eron jälkeenkin palata toisen luo uudestaan ja uudestaan. Jossain menee kuitenkin raja ja jos joustaa liikaa, voi itse huonosti. Parisuhteen tarkoitus on tukea ja tuoda iloa, ei suinkaan olla yhtä taistelua, itkua ja hampaidenkiristystä. Kuinka paljon on liikaa, riippuu ihmisestä. On satuttavaa katsoa vierestä, kun joku läheinen satuttaa itsensä uudestaan ja uudestaan eikä silti saa riuhtaistua itseään irti suhteesta.

 

 

Seurusteluun päätyminen ja Kaverillinen parisuhde

 

Jos sattumien kautta päätyy yhteen jonkun kanssa, se luultavimmin johtaa toverilliseen suhteeseen. Toiseen kiintyy ja toista oppii rakastamaan. Ilmiö ei ole lainkaan uusi, voin kuvitella, että ennen rakkausavioliittoja tavallisesti seurusteluun päädyttiin. Eikä se ole harvinaista nykyisinkään.

 

Taustalla saatta olla yksipuolinen rakkaustarina. Toinen rakastuu tai ainakin ihastuu vahvasti toiseen ja haluaa seurustella ja toinen osapuoli taas tykkää toisesta ihmisenä, tuntee olonsa luontevaksi hänen seurassaan ja pikkuhiljaa kiintyy ja alkaa rakastaa toista. Tälläisen suhteen huonona puolena on, että henkilö, joka suhteeseen on päätynyt, ei koe, että toisessa on "sitä jotain". Rakastunut osapuoli taas ei koskaan saa samanlaista vastarakkautta tunteilleen kuin mitä itse antaa.

 

Voi myös olla, että molemmat osapuolet ovat päätyneet seurustelemaan, vaikka siitä syystä, että toisen kanssa on niin helppo ja luonteva olla. Mielenkiinnon kohteet ovat samanlaisia ja yhdessäelo sujuu. Suhde voi olla hyvinkin kestävä. Uskoisin, että suhdetta varjostaa ihastumiset toisiin ihmisiin. En tarkoita, että tälläisessä suhteessa petettäisiin tavallista enemmän, luultavasti nimenomaan toisinpäin, koska toisen kanssa on niin mukavaa ja luottamus on vahva, mutta jos suhde on kypsynyt ystävyydestä rakkaudeksi, niin jonnekin ne ihastumisen, rakastumisen ja intohimon tunteet kanavoituvat. Kai?

 

 

Sielunkumppanit

 

Sielunkumppani ei välttämättä ole rakastumisen kohde, se voi olla ystävä tai perheenjäsenkin. Jokatapauksessa heidät vain tuntee heti ensihetkestä ja heidän tapaaminen riemastuttaa. Parisuhde sielunkumppanin kanssa ei kuitenkaan ole yhtä kuin helppo ja loppuelämän kestävä suhde. Toista rakastaa, kenties niin äärettömästi että se tuntuu ylittävän kaiken ja varsinkin arkijärjen. Saattaa myös tuntua, että toiseen on ihmeellinen yhteys. On henkinen yhteys, fyysinen yhteys ja saattaa tuntua, että välillä on telepaattinenkin yhteys. Tämä ei tee kuitenkaan suhdetta autuaan onnelliseksi. Suhde voi olla täysin mahdotonkin. Välillä voi olla selvittämättömiä asioita, oppiläksyjä opittavana ja voi hyvinkin käydä niin, ettei tiedä vihaako vai rakastaako toista, kenties molempia samaan aikaan. Sielunkumppaneita voi myös olla vaikea ja pelottava päästää lähelle, koska he tuntuvat näkevän sieluun saakka. Sinne, minne kukaan muu ei näe. Sielunkumppanit ovat ihmisiä, joista voi olla erossa vuosia ja kun tapaa uudestaan, ajalla ei tunnu olleen merkitystä. Hän on yhtä läheinen ja ihana kuin ennenkin.

 

 

Elämä yllättää

 

Elämässä voi ja on hauskakin kehitellä kaikenmoisia teorioita sielunkumppaneista ja täydellisistä liitoista ja "en varmaan ikinä ala semmoseen suhteeseen!", mutta loppujen lopuksi teoriat lentävät roskiin siinä vaiheessa, kun rakastuu! Eikä voi etukäteen valita kuka se on, joka sydämen vie ja kuinka pitkäksi aikaa! Minä ainakin taannun teinin tasolle, kun ihastun. Sydämenkuvat silmissä "Ku se on niin ihqu!! Kato nyt!! Eikö ookin?! Miten niin ei ole?! Sä et ymmärrä hyvän päälle!! Sehän on niin lutunen ja söpö!! Voi iiih!! Ja tiäksä kun se kattoo muhun niin mä sulan!! Hei mä ehkä kuolen, ku se on niiiiin!!! Ja voi luoja se on hottis!! Mmmm... Miten sä et muka näe siinä mitään?! Eihän maailmassa ole täydellisempää!! Mut hei, mitä mä pistän päälle?! Mulla ei ole mitään!! Ei mitään!! Voi ei!! Siis apua!! Ja mä näytän ihan kamalalta!! Äääks, se laitto viestin, mitä mä sille vastaan?! Onks tää ihan tyhmästi sanottu? Eiei, en mä tälleen voi kirjottaa, se on liian tyrkky! Jos mä kirjotanki näin... mut ei, nyt siitä saaki ehkä kuvan, etten mä ole kiinnostunut ollenkaan. Voi ei, mä oon jo tunnin kirjottanut tätä yhtä lausetta!!" Noin mulle käy joka ikinen kerta, kun ihastun. Ja jos toinen paljastuukin joskus ikäväksi ihmiseksi, niin se ei ole sen hetken murhe. Sitä voi miettiä sitten joskus.