Polyamoria, monogamia...

Kannatin polyamoriaa, koska mielestäni rakkaus ei ole kuin piirakka: kun rakastaa yhtä, toinen saa koko piirakan, kun rakastaa kahta, molemmille on puolikas piirakka, kolmannen rakkauden ilmaantuessa saa jokainen enää kolmasosan piirakasta.

Olen yhä edelleen sitä mieltä, että rakkaus ei ole piirakan mallinen. Sen sijaan aika on. Kun seurustelee yhden kanssa, hänelle on aikaa. Kahden kanssa aikaa on puolet. Kolmannen kanssa kolmasosa jne. Ellei halua lopettaa opiskelua ja/tai työntekoa sekä kavereiden tapaamista seurustellakseen mahdollisimman monen kanssa, on tehtävä valinta kelle aikaansa antaa. 

Seurustelen. Hyvin pitkästä aikaa. Yksiavioisesti. Hyvin pitkästä aikaa. En tiedä mitä tästä tulee. Olen hämilläni.

Huomaan, etten ole kovin hyvä seurustelussa. En ole hyvä herkän ja epävarman ihmisen kanssa. En ole hyvä tukemaan toista. En ole ritarillisen suojeleva nainen. 

Olen itsenäinen. Unohdan, että asiat on tarkoitus tehdä yhdessä. Unohdan, että minun kuuluu pitää kädestä kiinni silloin kun toista pelottaa. Unohdan, että toista pelottaa. Kuvittelen, että hän uskaltaa samoja asioita kuin minäkin - ja myös pelkää samoja asioita kuin minäkin. Kuvittelen, että hän haluaa tehdä asiat samoin kuin minä. Hän tahtoo toisin, monia asioita toisin, koska hänellä vain on tapana toimia toisella tavalla kuin minä. Enkä minä käsitä.

On oikeastaan hyvin vähän asioita, joita käsitän. Kun on kaksin, on myös kaksi tahtoa, kaksi mielipidettä, kaksi näkökulmaa, kaksi tapaa toimia, kaikkea kaksi. Minä ymmärrän kaikesta siitä vain puolet, oman osani.

Minua ei ahdista sitoutua, päinvastoin, olen utelias. Sinä ja minä, kahdestaan. Kuinka kauan? Ajasta ikuisuuteen?

Monosuhde aiheuttaa lievää painetta. En tiedä kuinka paljon saa tai kuuluu kertoa. Missä menee raja? Tuleeko kertoa menneisyydestä kaikki, jokaikinen teinipussailukin, että toinen varmasti pitäisi rehellisenä ja luotettavana? Tuleeko kertoa, että kavereina on myös entisiä kumppaneita ja heiloja? Pitääkö jättää kertomatta, kun on kiinnostunut jostakusta, ettei toinen vain luule, että petän ja jätän?  

Olemme molemmat varautuneita. Ehkä siksi, ettei kumpikaan oikein tiedä, miten olisi paras ja miten olisi tekemättä samoja virheitä kuin edellisissä suhteissa. Tai ehkä se on vain minä, joka tunnen oloni varautuneeksi ja epävarmaksi? 

Aiempiin suhteisiin nähden erikoista on, etten mieti olenko riittävän ihastunut voidakseni seurustella. Seurustelen, koska juuri nyt se tuntuu hyvältä.

 

Usein neuvo tai kehotus, jonka toiselle antaa, koskee myös itseä. Entä jos omat ja toisen sanat kääntääkin, minä-muodon sinä-muodoksi ja sinä-muodon minä-muodoksi, miltä sanoma silloin kuulostaa? Esimerkkinä keskustelunpätkä:

 

Alkuperäinen:

A) "Kun sä teet tulkinnan musta ja pidät sitä faktana, vaikka mä sanon, että en tarkoittanut niin,  mutta sä silti jatkat, niin mulle tulee siitä tosi turhautunut olo. Enkä mä tänä aikana kun tunnettiin, kerennyt löytää sellaista keinoa, miten saada itseni ymmärretyksi. Miten sun mielestä mun olisi hyvä ilmaista itseäni niin, että sä ottaisit asian vastaan? Me ei varmaan nähdä enää, mutta jos tulee jokin samankaltainen tilanne elämässä eteen, niin olisi kiva tietää, miten saisin sanottavani perille.

B) Ei sun tarvi muuttua! Sä oot hyvä sellaisena kuin sä oot! Kyllä sä varmasti löydät joku päivä vielä Sen Oikean!"

 

"Käännetty" versio

A) "Kun mä teen tulkinnan susta ja pidän sitä faktana, vaikka sä sanot, että sä et tarkoittanut niin, mutta mä silti jatkan, niin sulle tulee siitä tosi turhautunut olo. Etkä sä tänä aikana kun tunnettiin, kerennyt löytää sellaista keinoa, miten saada itsesi ymmärretyksi. Miten mun mielestä sun olisi hyvä ilmaista itseäsi niin, että mä ottaisin asian vastaan? Me ei varmaan nähdä enää, mutta jos tulee jokin samankaltainen tilanne elämässä eteen, niin olisi kiva tietää, miten saisit sanottavasi perille." 

B) "Ei mun tarvi muuttua! Mä oon hyvä sellaisena kuin mä oon! Kyllä mä varmasti löydän joku päivä vielä Sen Oikean!"

 

Jälkimmäinen on järjettömämpi, mutta oikeastaan myös paljastavampi ja tuo uutta näkökulmaa.

A: Minä jankkasin, sinä turhauduit. Millaisen toiveen esittäisin sinulle, millä tavalla toivoisin minua kohdeltavan?

B: Olen puolustusasemissa ja epävarma, mutta pidän kiinni toiveesta löytää Se Oikea.

Lainaan tähän Jorge Bucay:n tekstin:

"TARINA ILMAN TOISTA

 

Hän kulki välinpitämättömänä tietä pitkin, kun äkkiä hän näki sen.

Polun vieressä oli jättiläismäinen käsipeili. Oli aivan kuin se olisi odottanut häntä.

Hän meni lähemmäs, otti peilin käteensä ja katsoi sitä.

Kuva oli selkeä.

Hän ei näyttänyt enää kovinkaan nuorelta, mutta vuodet olivat kohdelleet häntä lempeästi.

Siitä huolimatta hänestä oli hieman epämiellyttävää nähdä oma kuvansa.

Hänen kasvonsa olivat jäykät, ja se toi hänen mieleensä hänen elämänsä katkerimmat asiat.

Inhon,

väheksymisen,

väkivallan,

hylkäämisen,

yksinäisyyden.

 

Hän olisi tahtonut ottaa peilin mukaansa, mutta äkkiä hän luopui ajatuksesta. Elämässä oli aivan riittävästi epämiellyttäviä asioita: niitä ei tarvittu enää ainoatakaan lisää.

Hän päätti lähteä tiehensä ja unohtaa sekä kulkemansa tien että tuon hävyttömän peilin.

Hän käveli tuntikausia ja yritti vastustaa kiusausta palata peilin luo, mutta tuo mystinen esine veti häntä puoleensa kuin magneetti metallia.

Hän taisteli houkutusta vastaan ja kiirehti askeliaan.

Hän hyräili typeriä sävelmiä, ettei hänen tarvitsisi miettiä näkemäänsä kammottavaa peilikuvaa. Hän alkoi juosta ja pääsi lopulta kotiin. Hän oli elänyt samassa paikassa niin kauan kuin muisti. Hän riisui vaatteensa sängylle ja työnsi päänsä vuodevaatteiden alle.

Hän ei nähnyt mitään: ei tietä, ei peiliä, ei itsensä kuvajaista. Hän ei kuitenkaan pystynyt unohtamaan niitä.

 

Peilikuvasta näkyi kostonhimo,

kärsimys,

yksinäisyys,

rakkaudettomuus,

hätä,

väheksyntä.

 

Oli asioita, joita ei voinut sanoa ääneen eikä ajatella...

 

Mutta hän tiesi, mistä koko juttu oli saanut alkunsa...

Se oli saanut alkunsa eräänä yönä yli kolmekymmentä vuotta sitten...

Lapsi oli ollut hädissään ja itkenyt järven rannalla muiden ihmisten ilkeiden tekojen vuoksi...

Sinä yönä lapsi oli päättänyt pyyhkiä ikiajoiksi pois yhden asian maailmastaan.

Yhden asian.

Vain yhden.

Toisten läsnäolon, toisten ahdistavan läheisyyden.

Sanoinkuvaamattoman asian: toiset ihmiset ja heidän läsnäolonsa.

 

Ellei heitä enää mainitsisi, heitä ei enää kaipaisi...

Ja sitten ei olisi enää mitään syytä ajatella tarvitsevansa heitä...

Ja kun hän ei enää kaipaisi eikä tarvitsisi heitä, hän olisi vihdoinkin vapaa..."

Missä menee avunannon ja hyväksikäytön raja?

Ensisilmäyksellä helppo kysymys. Jos apua annetaan puolin ja toisin, aina kun tarvitaan, kyseessä on ystävällinen avunanto. Mutta mitä sitten tehdään, jos toisen tilanne on jatkuvasti enemmän apua vaativa kuin toisen? 

Nämä ovat poimittu artikkelista (lopussa linkki):

1. Elämä ei ole reilua, mutta se on silti hyvää.

2. Vaikka pelottaa, ota silti pieni askel.

3. Elämä on liian lyhyt siihen, että tuhlaa aikansa muiden ihmisten vihaamiseen.

4. Älä ota itseäsi liian tosissasi. Ei kukaan muukaan ota.

5. Maksa luottokorttilaskusi joka kuukausi.

6. Sinun ei tarvitse voittaa jokaista väittelyä.

7. Itke jonkun kanssa. Se auttaa enemmän kuin yksinään itkeminen.

8. Säästä eläkettä varten.

9. Kun kyseessä on suklaa, vastustus on turhaa.

10. Tee sovinto menneisyytesi kanssa, jotta se ei pilaa enää yhtäkään päivää.

11. On täysin ok, että lapsesi näkevät sinun itkevän.

12. Älä vertaa omaa elämääsi muiden elämään. Et voi tietää, millainen heidän matkansa on ollut.

13. Jos parisuhteen pitää olla salaisuus, sinun ei kuuluisi olla siinä mukana.

14. Älä murehdi, mitä muut ajattelevat, sillä kaikki ajattelevat vain itseään.

15. Et ole huomenna mennyt yhtään eteenpäin, jos pysyt tänään paikallasi.

16. Kirjailija kirjoittaa. Eli jos haluat olla kirjailija, kirjoita.

17. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta. Mutta tämä toinen lapsuus on sinun käsissäsi eikä kenenkään muun.

18. Kun tavoittelet unelmaasi, älä kuuntele sitä, joka sanoo ”ei onnistu”.

19. Polta kynttilöitä, vaihda ihanat lakanat, käytä kauniita alusvaatteita. Älä säästä niitä spesiaalia hetkeä varten. Tämä päivä on spesiaali.

20. Valmistaudu huolella, mutta anna sitten virran viedä.

21. Ole persoonallinen tänään. Älä odota vanhuutta, jotta uskallat pukeutua pinkkiin.

22. Kaikkein tärkein sukupuolielin ovat aivot.

23. Kukaan muu kuin sinä ei ole vastuussa onnellisuudestasi.

24. Mieti jokaisen ”katastrofaalisen” hetken kohdalla: ”Onko tällä mitään väliä viiden vuoden kuluttua?”

25. Anna anteeksi kaikille kaikki asiat.

26. Mitä muut ajattelevat sinusta, ei ole sinun asiasi.

27. Aika parantaa lähes kaiken. Anna ajalle aikaa.

28. Oli tilanne sitten hyvä tai paha, se tulee muuttumaan.

29. Työsi ei pidä sinusta huolta, kun olet kipeä. Ystäväsi pitävät. Joten pidä heihin yhteyttä.

30. Usko ihmeisiin.

31. Se, mikä ei tapa, tekee oikeasti sinusta vahvemman.

32. Vanheneminen voittaa heittämällä sen toisen vaihtoehdon – nuorena kuolemisen.

33. Lapsesi ovat pieniä vain kerran. Tee lapsuudesta ikimuistoinen.

34. Mene ulos joka päivä.

35. Jos me kaikki heittäisimme ongelmamme samaan kasaan ja näkisimme muiden huolet, ottaisimme kiireesti omamme takaisin.

36. Älä ole yleisönä elämälle. Mene lavalle ja ota siitä kaikki irti.

37. Hankkiudu eroon kaikesta, mikä ei ole hyödyllistä, kaunista tai tee iloiseksi.

38. Ainoa asia, mikä lopulta merkitsee, on se, että rakastit.

39. Kateus on ajanhukkaa. Sinulla on jo kaikki, mitä tarvitset.

40. Paras on vielä edessä.

41. Vaikka on huono päivä, nouse ylös, pukeudu ja mene.

42. Vedä syvään henkeä. Se rauhoittaa mieltä.

43. Jos et kysy, et saa tietää.

44. Antaudu. Jousta. Anna tietä.

45. Vaikka elämä ei ole paketoitu, se on silti lahja.

 

(90-vuotias nainen kirjoitti 45 elämänohjetta: http://vivas.fi/90-vuotias-nainen-kirjoitti-45-elamanohjetta-jotka-jokaisen-pitaisi-lukea/?fb_action_ids=10153732989504116&fb_action_types=og.likes)